Turvallisuusalan osaaminen suomalaiseksi vientituotteeksi
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen pitää mahdollisena, että turvallisuusalan osaaminen voisi nousta tulevaisuudessa vientituotteeksi. Räsäsen mukaan suomalaisiin turvallisuusviranomaisiin ja heidän osaamiseensa luotetaan kansainvälisestikin. Samalla yksityiseltä turvallisuusalalta löytyy yritteliäisyyttä tuotteistaa palveluita ja turvallisuushyödykkeitä.
- Julkisen ja yksityisen turvallisuusalan yhteistyöllä voisi löytää uusia kehityskohteita oman maamme turvallisuuden parantamiseksi ja sen tavoitteen saavuttamiseksi, että maamme on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Samalla yhteistyöllä voisimme viedä turvallisuutta hyödykkeinä ja palveluina myös muihin maihin, Räsänen visio tänään 16.2. puhuessaan Hämeenlinnassa Paasikiviseuran tilaisuudessa.
Suomen poliisi on jo tehnyt hyvää yhteistyötä useiden eri maiden kanssa poliisikoulutuksen kehittämiseksi. Suomalaiset ovat kouluttaneet poliiseja muun muassa Itä-Afrikassa ja Afganistanissa. Parhaillaan on käynnissä EU:n Twinning-hanke Jordaniassa.
- Arabikevään kokeneista Tunisiasta ja Egyptistä on lähestytty Suomea tunnustellen mahdollisuutta auttaa poliisikoulutuksen kehittämisessä, ministeri totesi.










Kommentit
Vai turvallisuusalan osaaminjen vientituotteeksi...?
Tehdäänpä happotesti:
"Suomen poliisi on jo tehnyt hyvää yhteistyötä useiden eri maiden kanssa poliisikoulutuksen kehittämiseksi. Suomalaiset ovat kouluttaneet poliiseja muun muassa Itä-Afrikassa ja Afganistanissa. Parhaillaan on käynnissä EU:n Twinning-hanke Jordaniassa.
- Arabikevään kokeneista Tunisiasta ja Egyptistä on lähestytty Suomea tunnustellen mahdollisuutta auttaa poliisikoulutuksen kehittämisessä, ministeri totesi. "
...jotta paljonkos näistä on netottu?