Elinkeinopolitiikan huomiointi tärkeää kuntarakenneuudistuksessa
Varsinais-Suomen Yrittäjien työvaliokunnan mukaan elinvoimainen ja toimiva kunta on taloudellisesti niin vahva, että se pystyy päättämään itsenäisesti omista asioistaan, edistämään yritysten toimintaa ja järjestämään asukkailleen toimivat, tasokkaat palvelut. Kuntien tulee lähitulevaisuudessa panostaa kahteen tavoitteeseen; omien verotulojen kasvattamiseen eli käytännössä elinkeinopolitiikkansa tehostamiseen ja toisaalta menokuriin tehostamalla palvelutuotantoaan mm. sitä ulkoistamalla. Ilman alueellaan toimivia, menestyviä, verotuloja luovia yrityksiä kunta ei voi ko. tavoitteisiin päästä. Varsinais-Suomen Yrittäjien työvaliokunta kertoi näkemyksistään maakunnan kansanedustajille maanantaina.
Työvaliokunnan mukaan meneillään olevassa kuntarakenneuudistukseen liittyvässä prosessissa on huolestuttavan vähäiselle huomiolle jäänyt arviointi siitä, miten kuntarakenteiden uudistuksella voidaan taata jatkossakin mahdollisimman kilpailukykyinen ja kannustava toimintaympäristö yrittäjille ja yrityksille. Toisin sanoen, kuinka riittävä tulorahoitus yritysten menestyvän toiminnan kautta kunnissa turvataan?
Tehdyissä selvityksissä on ollut nähtävissä, että erityisesti pienyritykset ovat huolissaan tulevista kuntaliitoksista. Työvaliokunta arvelee, että mm. kuntaliitosten myötä syntyvät hankintayksiköt ja hankintakokonaisuudet vaikuttavat heikentävästi pk-yritysten mahdollisuuksiin osallistua tarjouskilpailuihin. Kuntakoon suurentuessa tuleekin huolehtia siitä, että varsinkin kuntien reuna-alueilla olevien yritysten toimintamahdollisuudet säilyvät. Olisikin tärkeää kuntarakenneuudistuksen yhteydessä alueellisten selvitysten puitteissa laatia vaihtoehtoisia malleja myös niistä vaikutuksista, joita tulevilla kuntaliitoksilla on paikalliseen yritystoimintaan.
Varsinais-Suomen Yrittäjien hallitus katsoo, että nykyisessä kuntarakenneuudistusproses¬sissa pitää elinkeinopoliittinen näkökulma ottaa tehokkaammin huomioon. Eräs perus¬kysymyksistä on, kuinka kunnat kykenevät selviämään palveluvelvollisuuksistaan. Palvelui¬den tuottavuutta tulee joka tapauksessa tehostaa ja ilman paikallisia yrityksiä se ei ole mah¬dollista.
On nähtävissä, että ne kunnat, joiden päätöksenteko on yrittäjä- ja yrityslähtöistä menestyvät parhaiten. Kyseisissä kunnissa on otettu huomioon paikallisten yritysten tarpeet ja niitä on kyetty konkretisoimaan myös toimenpiteiden tasolla.
Varsinais-Suomen Yrittäjät esittää, että kuntauudistusprosessissa elinkeinoelämän näke¬mykset paikallisen yritystoiminnan toimintaedellytysten varmistamiseksi ja kilpailukykyisten kuntien muodostamiseksi otetaan tulevassa selvitystyössä huomioon.












Kommentit
Ei kommentteja!