Opiskelijoiden järjestämä konferenssi kerää satoja IT-alan ammattilaisia Turkuun
Turussa ICT-talolla 15.-16.5.2012 järjestettävä Turku Agile Day on yksi Suomen suurimmista ketterään ohjelmistokehitykseen keskittyvistä konferensseista. Tapahtuma järjestetään jo neljättä kertaa ja sen puhujat ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja alansa huippuasiantuntijoita. Keynote-puhujina nähdään tänä vuonna alan tunnetut vaikuttajat Linda Rising ja Lisa Crispin. Kaikkiaan tiistaina ja keskiviikkona kuultavissa on yli 20 esitystä ketterän kehityksen eri osa-alueilta.
Turku Agile Day on vakiinnuttanut paikkansa sekä kansainvälisenä että kansallisesti kiinnostavana konferenssina ja IT-alan ammattilaisia onkin saapumassa paikalle niin ympäri Suomea kuin ulkomailta. Konferenssi loppuunmyytiin jo pari viikkoa sitten ja keskiviikkona paikalla on melkein 300 osallistujaa. Tapahtuma järjestetään kokonaan vapaaehtoisvoimin sekä entisten että nykyisten IT-laitoksen opiskelijoiden toimesta ja tapahtumaa on ollut tukemassa niin Turun kaupunki kuin monet ICT-alan merkittävät yritykset.
- Melkosta settiä, sanoo Turku Agile Groupin puheenjohtaja Aki Salmi.
- Harvassa on ne tapahtumat, joissa yliopisto-opiskelijat tuovat omalla tekemisellään paikalle maailman arvostetuimpia oman alan ammattilaisia koko kansan saataville. Tapahtuma tunnetaan Suomessa ja jopa puhujien keskuudessa hyvästä hengestään ja rennosta asenteesta.













Kommentit
Ei kommentteja!