Maaseudun mainiot yrittäjät esittäytyvät Okran Leader-teltassa

Leader-toiminnan lisäarvo on paikallisen kehittämisen voima. Sen tuloksia on näyttävästi tarjolla, kun maaseudun mainiot yrittäjät esittäytyvät Okra-maaseutunäyttelyn Leader-teltassa Oripäässä 4.–7.7.2012. Okra-areenan ja sisäosastojen välissä sijaitsevassa Leader-teltassa on esillä paikalliskehittämisen jälkiä laidasta laitaan. Okraan nousee monipuolinen paikallista maaseudun kehittämistyötä esittelevä näyttelyteltta, jossa on mahdollista ostaa Leader-rahoitusta saaneiden yrittäjien tuotteita tai palveluita ja kuulla lisää toimintaryhmien helmihankkeista. Mukana on Leader-tukea saaneita yrityksiä toimintaryhmien alueilta eri puolilta Suomea.

Paikallisista toimintaryhmistä lisää maaseudun kasvuvoimaa

Leader-toiminnan tavoitteena on vastuun ja toiminnan avaimien antaminen paikallisille ihmisille itselleen. Asukkaiden elinolojen, elämänlaadun ja elinympäristön parantaminen tällä tavalla on osoittautunut tulokselliseksi ja kestäväksi työmuodoksi.

Toiminnanjohtaja Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:stä kertoo Leader-toiminnan perustuvan alueen asukkaiden omiin kehittämistarpeisiin ja ideoihin. – Paikallisissa Leader-toimintaryhmissä aktivoidaan ihmisiä maaseudun kehittämistyöhön. Kehittämistyön konkreettinen apukeino ovat Leader-tuet, joiden avulla maaseudun asukkaat toteuttavat oman alueensa elinvoimaisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavia hankkeita.

Jokivarsikumppanien alueella Leader-hankkeilla onkin vahvistettu sekä pienyritystoimintaa että aktiivista yhteisöllistä kylätoimintaa. Pienyritystoimintaa on tuettu rahoittamalla sekä palvelu- että tuotannollisten yritysten hankkeita.

Hyvinvointialan yrittäjä sai rahoitusta suolahuoneen perustamiseen, eläintenhoitoon erikoistunut yritys sai tukea sorkanhoitotelineen hankintaan ja teollisuusautomaation suunnitteluun erikoistunut yritys toiminnan aloittamiseen tarvittaviin investointeihin sekä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Leader-tuella liiketoimintaansa ovat kasvattaneet ja kehittäneet Jokivarsikumppanien alueella myös paikallinen leipomo, mylly, teollisuuden erikoisprototyyppien valmistukseen erikoistunut yritys sekä pienpuutuoteyritys.

Yritysten toimintaympäristöä kehittävien elinkeinojen kehittämishankkeiden joukossa on ollut niin paikallisia matkailun kehittämishankkeita kuin erikoiskasvien viljelyn lisäämiseen tähtääviä hankkeita.

Tämänvuotisessa Leader-teltassa tuotteitaan ja palvelujaan ovat esittelemässä ja myymässä mm. käsityö- ja elintarvikealan yritykset. Huomattavan moni yritys edustaa teknisiä palveluja ja tuotteita, mikä kertoo Leader-yritystukien kohdentumisesta hyvin monentyyppisille yrityksille. Tänä vuonna Leader-telttaan on myös saatu alueiden yhteisosastoja, joissa esittäytyvät alueen yritykset että kehittämisorganisaatiot yhdessä.

Yrittäjälle tuki tulee tarpeeseen

Omien tuotteidensa ja palveluidensa lisäksi yrittäjät tuovat Leader-teltassa esille myös alueensa toimintaryhmän kautta saatua rahoitusta, jota on käytetty esimerkiksi tuotantoprosessin koneellistamiseen, esitteiden ja www-sivujen uusimiseen tai vaikkapa jätevesien käsittelyn järjestämiseen.

Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola maa- ja metsätalousministeriön maaseutuverkostoyksiköstä toteaa, että monelle yrittäjälle toimintaryhmien mahdollistama tuki on tullut todella tarpeeseen. – Yrittäjät ovat tuotteistaneet uusia innovaatioita, uusineet konekantaa ja kehittäneet tuotantokonsepteja.

Rahoitusmahdollisuuksien merkitys on erityisen suuri varsinkin aloittavan yrittäjän kohdalla. – Ulkopuolinen rahoitus voi olla ratkaiseva tekijä, jonka vauhdittamana uskaltaudutaan käynnistämään liiketoiminta, Markkola korostaa.

Kansainvälistä väriä lähiruoan kehittämiseen

Okran yhteydessä, keskiviikkona 4.7.2012, järjestetään myös kansainvälinen lähiruokatyöpaja. Seitsemän EU-maan edustajat keskustelevat Pappisten lavalla lähiruoan kehittämiskysymyksistä ja erityisesti siitä, miten lähiruoka saadaan kuluttajien ulottuville. Eri maista tulevat seminaarivieraat käyvät myös Okra-näyttelyssä ja tutustuvat lähiruokakohteisiin Loimaan seudulla.

Esillä maaseudun kehittämisen koko ketju

Okran Leader-teltassa voi Leader-toiminnan lisäksi tutustua koko maaseudun kehittämisen ketjuun kehittämistyön mahdollistajista valmiisiin lopputuotteisiin asti. Teltan toisessa päässä esittäytyvät Luonnonvarat-alan toimijat eli maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan organisaatiot. Maaseututoimijoiden tiedontarpeita täyttävät Maaseutuvirasto, ELY-keskus, Maanmittauslaitos, Suomen metsäkeskus, Laatuketju sekä maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike.


Julkaistu 03.07.2012 Kommentteja 0 kpl        

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Team Kantola Service Oy

Team Kantola Service Oy

Ilmanvaihtokanavien mittaukset ja tarkistukset, Ilmanvaihtokanavien puhdistustöitä, Ilmastointitöitä

Uusin digilehti

5/2013


Varsinais-Suomen Yrittäjä
to 14.5.2013