Olen 1. Ykkönen -liikenneturvakampanja käynnistyy

Radio Auran Aallot yhteistyökumppaneineen lahjoittaa koulujen alkaessa kaikille Turun ja ympäristökuntien noin 4000 ekaluokkalaiselle keltaiset ”Olen 1 Ykkönen” -lippalakit. Kyseessä on jo 15. vuosi Olen 1. -liikenneturvakampanjassa.

Olen 1. Ykkönen on koulujen alkuun sijoittuva liikenneturvakampanja, joka toteutetaan elokuussa 2012. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa tielläliikkujia pienistä ja koulutiellä vielä kokemattomista ekaluokkalaisista sekä lisääntyneestä varovaisuuden tarpeesta liikenteessä. Kampanjan tunnusmerkki liikenteessä hyvin näkyvä pirteän keltainen Olen 1. Ykkönen –lippis on siitä näkyvä muistutus.

Erittäin hyvän palautteen saanut kampanja toteutetaan jo 15. kertaa. Kampanja aloitettiin vuonna 1998 kokeiluna muutaman Turun keskustan ala-asteen koulun kanssa. Hyvän palautteen johdosta kampanjaa laajennettiin seuraavina vuosina myös muihin ympäristökaupunkeihin ja –kuntiin. Olen 1. Ykkönen liikenneturvakampanjan ovat myös lapset ottaneet hyvin vastaan. Keltainen lippalakki näkyykin katukuvassa pitkälle syksyyn ja uudelleen taas kevään koittaessa. Ensimmäisten vuosien Olen 1. Ykkönen lippalakin päähänsä saaneet lapset ovat myös saaneet jo toisen koululakkinsa, valkolakin.

Opettajat jakavat kaikille ekaluokkalaisille ensimmäisenä koulupäivänä Auran Aaltojen lahjoittaman keltaisen Olen 1. Ykkönen -lippalakin ja kotitiedotteen. Mukana jakelussa ovat Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto, Tarvasjoki, Paimio, Sauvo, Masku, Rusko, Parainen, Aura ja Nousiainen. Vanhempien tehtävänä on huolehtia siitä, että lapsella on lippis päässä koulumatkoilla ainakin ensimmäisinä kouluviikkoina.


Julkaistu 07.08.2012 Kommentteja 0 kpl        

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Lännen Omavoima Oy

Lännen Omavoima Oy

Energialiiketoiminta, Sähkön myynti

Uusin digilehti

5/2013


Varsinais-Suomen Yrittäjä
to 14.5.2013