Uutiset

125-vuotias Turun kauppahalli: nyt neljä Rôtisseurs-kilpeä saman katon alla

Turun Kauppahallissa juhlitaan tällä viikolla 125-vuotissyntymäpäiviä, ja kaksi hallin yritystä on saanut arvokkaan tunnustuksen laadustaan ja palvelustaan. 

Turun kauppahallista löytyy jatkossa neljä yritystä, joilla on Rôtisseurs-kilpi. Se on jopa 80 maassa käytössä oleva merkki, joka kertoo ruoan ja palvelun korkeasta tasosta. Kilven saaneissa myymälöissä painotetaan tiskeillä myytävän ruoan laatua, monipuolisuutta sekä osaamista.

Keskiviikkona 20.10 luovutettiin Rôtisseurs -myymäläkilvet Kalaliike Herkkunuotta Oy:lle ja Poronlihan Erikoisliike Heinoset Oy:lle.

Myymäläkilpi on ennestään Kalaliike S. Wallinilla ja Lihaliike Reino Jokisella.

– Ei ole yhtään paikka Suomessa, missä olisi näin monta kylttiä saman katon alla, kuvailee neljättä vuotta Turun kauppahallin isäntänä toimiva Harri Malkki. 

Kilvet myöntänyt Chaîne des Rôtisseurs on maailman suurin ja vanhin, vuonna 1248 perustettu gastronominen järjestö,
joka toimii yli 80 maassa. Sen toiminnan tavoitteena on edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä
sekä, vaalia ja edistää kansallista ruokakulttuuria. Järjestön toiminta Suomessa on jakaantunut
alueellisiin voutikuntiin. Turun voutikunta on Suomen kolmanneksi suurin, ja siinä on noin 280 jäsentä. Turun voutikuntaa johtaa aluevouti Riitta Hirvonen.

Herkkunuotan yrittäjät Taina ja Johan Hellsten.

Herkkunuotta haluaa tuoda
ravintolatason osaamista kaupan maailmaan


Kilvellä keskiviikkona palkittu Herkkunuotta on tehnyt pitkäjänteistä työtä kalaruokien parissa. Vuonna 2007 perustettu kalaliike on löytänyt hyvin paikkansa Turun ruokamaailmassa.

– Kala on ollut suosittua ruokapöydissä jo pitkään ja suosio näyttää edelleen jatkavan nousuaan. On hienoa olla mukana kehittämässä Turun ruokakulttuuria omalta osaltamme, toteaa Herkkunuotan kauppias Johan Hellsten.

Yrityksen kantavana ajatuksena on tuoreen ja monipuolisen kala- ja äyriäisvalikoiman lisäksi tarjota erittäin laadukkaita puolivalmiita tuotteita kuluttajille. Kalatuotteiden suosiosta kertoo hyvin se, että alun perin kahden hengen voimin perustetusta puodista on kasvanut tällä hetkellä 11 henkeä työllistävä yritys, joista kuusi työntekijää on saanut keittiöalan koulutuksen.

– Ajatuksenamme on perustamisesta lähtien ollut tuoda lisää ruoanvalmistus- ja ravintolaosaamista kaupan maailmaan. Tästä syystä haluamme palvella asiakkaitamme monipuolisesti esimerkiksi maustamisen, vinkkien ja reseptiikan muodossa. Tämän tyyppiset palvelut ovat yleistyneet kaupan alalla ja koemmekin olleemme tässä asiassa etujoukoissa, Hellsten kertoo.

Turun kauppahalli on tänä päivänä suosittu lounaspaikka ja myös Herkkunuotalla on kala- ja äyriäisbistro kalaliikkeen yhteydessä. Kompaktin kokoisella ravintolalla on 20 asiakaspaikkaa, ja bistro palvelee päivittäin lounasaikaan keskimäärin 120 vierasta.

– Meillä on bistron päivittäin vaihtuvalla ruokalistalla kolme vaihtoehtoa, jotka valikoituvat tarjolle kalansaaliiden mukaan. Tarjolla on kotimaisia kaloja kuten esimerkiksi silakkaa, kuhaa, siikaa, kuoretta ja ahventa. Lisäksi valikoimiin kuuluu erilaisia tuontikaloja kuten koljaa, merikrottia, doradaa, turskaa ja kissakalaa, Hellsten luettelee.

Rôtisseur-kilven myöntäminen Herkkunuotalle herättää tekijöissä iloa.

– Olemme erittäin ylpeitä saamastamme tunnustuksesta. Koko henkilökuntamme muodostaa yrityksemme sydämen, jonka ansiosta pystymme palvelemaan huipputasokkaasti. Iloisella ja rennolla otteella, silti ammattitaitoisesti, on filosofiamme, Hellsten summaa.

Yrittäjät Jari ja Heli Heinonen sekä Johanna Heinonen.

Poronlihan Erikoisliike tarjoaa poroa ja
toimivia reseptejä poronlihasta

Kilvellä keskiviikkona palkittu Poronlihan Erikoisliike on toiminut Turun kauppahallissa vuodesta 1969 alkaen. Nykyiseltä nimeltään Poronlihan Erikoisliike Heinoset Oy:n tarjontaan kuuluvat monipuoliset poronlihan, riistan ja näiden jalosteiden valikoimat. Hyvän lisän tuovat muut Lapin herkut, kuten kauden ravintorikkaat marjat lakoista puolukoihin, sekä suolatut sienet sesongin mukaan.

Nyt uusi omistuspohja, jonka muodostavat yrittäjät, Maître Rôtisseurs Heli ja Jari Heinonen antaa uutta innostusta kehittää toimintaa.

–Turun kauppahallin myyntiosastomme mahdollistaa poro- ja riistalihatuotteiden laajan, ympärivuotisen tarjonnan. Tavoitteenamme on henkilökohtaisen palvelun lisäksi tarjota asiakkaille aina terveellisiä, hyvänlaatuisia ja maukkaita tuotteita, Heinoset kertovat.

–Reseptiikka tulee olemaan myös merkittävässä osassa uutta kehitystä, sillä valmiita kuluttajaystävällisiä ohjeita ei ole riittävästi tarjolla. Yrityksen taustalla ja tukena toimivat perheemme tyttäret, jotka ovat myös ruoasta ja reseptiikasta kiinnostuneita. Yksi tyttäristä toimii jopa Turun yliopistolla tulevaisuuden ruoan kehityksen alueella.

Kuluttajaystävällistä reseptiikkaa työstetään myös Paliskuntain yhdistyksen hallinnoimassa ja Lapin liiton rahoittamassa Poronlihan neljä vuodenaikaa -hankkeessa. Hankkeessa tuotetaan ajanmukaisia pororuokaohjeita Pororeseptit.fi -verkkosivuille tukemaan poronlihan tunnettuutta ja menekkiä. Hankkeen näkökulmasta on positiivista, että poronlihalle on syntynyt erilaisia myyntikanavia ja sitä on yhä kattavammin saatavilla eri puolilla Suomea.  
 
–Pienenä erikoisliikkeenä pystymme myös palvelemaan asiakkaitamme, esim. lihanpaloittelussa, jauhamisessa ja yhteistyökumppaneiden kanssa jalostuksessa. Nyt vallitsevassa tilanteessa kehitämme myös palvelua kotiin asti, siten että voimme rakentaa asiakkaalle paketin kauppahallin tuotteista ja toimittaa perille. Tämän vuoden aikana teemme uusia Yhteistyökumppanuuksia, juuri tämän sektorin toimijoiden kanssa. Pitkäaikainen liha-alan kokemus saa nyt meiltä ja meihin uutta innostusta, Heinoset summaavat.

Lyhyt ketju tuottajalta kuluttajalle

Harri Malkki kehuu, että parasta hallissa on tunnelma, tuotteet ja yrittäjien yhteisöllisyys, jonka asiakkaatkin aistivat. Halli on esteettömästi suunniteltu ja mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa riittää myös perheen pienimmille.

Turun kauppahallista löytyy tuotteita ja palveluita löytyy laidasta. Tarjontaa on niin gluteenittomia leipomotuotteita tarjoavasta Aijan Herkusta aina Euroopankin tasolla palkittuun Pizzeria 450°C asti. Hallissa voi seurata käsityösuklaan valmistusta, nauttia herkkuja halliin rakennetussa junanvaunussa tai vaikkapa syödä Turun ensimmäisessä sushi-ravintolassa Kado Sushissa! Hallissa toimiva Alko on erikoistunut laadukkaampiin viineihin.

Lundénin lihasta löytyy riistää, jonka kauppias metsästää henkilökohtaisesti. Näyttävä, 30 metrin mittainen tiski on puolestaan Jokisen Lihaliikkeen käsialaa.

Kauppahallista löytyy myös tilava ruokailualue, jossa jokainen voi hakea lempiherkkunsa ja kuitenkin istua saman seurueen kanssa yhdessä syömään.

Ravintolatarjonta pitää huolen siitä, että jokaisena päivänä voi löytää uusia makuja. Valikoimassa on muun muassa kasvisruokaa, kalalounasta, pizzaa, itämaisia makuja ja Hallin kotikokin valmistamaa kotiruokaa. Ravintolamaailman uusin tulokas on Sivuvaunu-ravintola. Suomen parhaimmaksi leipomoksi 2015 valittu MBakery tarjoaa MBistro-ravintolassaan arkisin lounasta ja lauantaisin lautasbrunssia. Lounasta ja lauantaibrunssia tarjoilee myös Roots Kitchenin.

Hallista voi hakea myös noutoruokaa. 

– Suosittelen ihmisiä tulemaan käymään kauppahallissamme. Voin taata, ettei käynti jää viimeiseksi kerraksi. Kauppahalli on kuin ympärivuotiset ruokamessut ja oikea herkuttelijan paratiisi, Malkki sanoo.

Turun Kauppahalli: Avoinna: ma–pe klo 8–18 | la klo 8–16 | su suljettu

Eerikinkatu 16, 20100 Turku