Tutkimus liikunnan ja diabeteksen yhteydestä käynnistyy

Keski-ikäisiä miehiä kaivataan tutkimukseen, jossa selvitetään liikunnan merkitystä kakkostyypin diabeteksen ehkäisyssä. Mukaan lähteneille vapaaehtoisille on luvassa kattava selvitys omasta terveydentilasta sekä asiantuntijoiden tukea terveellisempien elämäntapojen omaksumiseen.

- Tavoitteena on saada mukaan kaikkiaan 150 vapaaehtoista, 40-65 -vuotiasta miestä. Tutkittavat jaetaan kolmeen ryhmään, joista yksi keskittyy sauvakävelyyn, toinen kuntosaliharjoitteluun ja kolmas on verrokkiryhmänä, tutkija, TtM Mika Venojärvi kertoo. Tutkimus on jatkoa Venojärven väitöstutkimukselle, jossa selvitettiin lihaskudoksen sokeriaineenvaihduntaa.

Tutkimusryhmässä on mukana laaja joukko eri alojen asiantuntijoita mm. Turun ja Helsingin ammattikorkeakouluista sekä Paavo Nurmi -keskuksesta. Tutkimuksen lääketieteellisenä johtajana toimii professori Johan Eriksson Helsingin yliopiston Kansanterveystieteen laitokselta.

Pääosa tutkimuksesta tehdään Turussa. Tarvittavat mittaukset tehdään Turun ammattikorkean Terveysalan toimipisteessä ja Paavo Nurmi-keskuksessa. Fysioterapiaopiskelijat huolehtivat liikunnan ohjauksesta. Tutkimukseen sopivat miehet, joiden painoindeksi on 25-35 ja veren sokeriarvot lievästi koholla, Venojärvi kertoo. Mikäli olet kiinnostunut tutkimuksesta ja haluat lisätietoja, ota yhteyttä: Mika Venojärvi; mika.venojarvi@turkuamk.fi; puh: 044-9075479.


Auttaako sauvakävely ehkäisemään kakkostyypin diabetesta? Muun muassa tätä selvitetään Mika Venojärven tutkimuksessa.


Julkaistu 01/2008        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa