Suunnittelijan käyttö säästää virheinvestoinneilta

Nuoret sisustusalan artesaanit Asta Aalto ja Marika Hulmi avasivat yhteisen Sisustusliike Paratiisin syksyllä 2006. Suunnitteluun ja vähittäismyyntiin keskittyneellä yrityksellä on ollut alusta asti paljon töitä, yrittäjät kertovat.

- Suunnittelu on meille pääasia. Liiketila on hyvä paikka tavata asiakkaita ja siinä ohessa voimme pitää pientä sisustustuotteiden valikoimaa.

Tärkein asiakkaiden kohtaamispaikka on kuitenkin koti. Ihmisen koti kertoo asukkaastaan paljon ja antaa hyvää pohjaa tuleville suunnitelmille. Aallon ja Hulmin kannettavien ruuduille hahmotellaan suunnitelmia aina kokonaisista omakotitaloista yhden ikkunan verhosuunnitelmiin. Suunnittelijaan turvaudutaan pienissäkin yksityiskohdissa, jopa sohvatyynyjen valinnassa.

- Joillakin on varma maku ja he tietävät, mitä haluavat, toiset toivovat enemmän ehdotuksia. Suunnittelijan käyttäminen säästää virheinvestoinneilta, Asta Aalto sanoo.

Ei enää boordeja

Trendikäs koti on nyt vähän värikkäämpi kuin takavuosina. Pyökki/kirsikka -kausi on vaihtumassa pähkinään ja lattioihin ja seiniin voidaan valita hyvinkin lämpimiä ja vahvoja värejä. Tapettiboordit ovat mennyttä aikaa ja tapeteissa voi olla isoja kuvioita. Usein vain yksi seinä tapetoidaan ja muut maalataan.

- Lattiamateriaaleina käytetään parkettia, laminaattia tai laattaa. Märkätiloissa laattojen koot vaihtelevat paljonkin, suunnittelijat kertovat.

Asiakkaalle tehty suunnitelma on usein jotain aivan muuta kuin mitä suunnittelija haluaisi omaan kotiinsa. Aallon ja Hulmin sisustusmaut eroavat toisistaan melkoisesti: Asta on vanhojen huonekalujen ja runsaamman tyylin ystävä, Marikaa viehättää pelkistetty, suorakulmainen sisustus.

Yrittäjyyttä ei pidä pelätä

Aalto ja Hulmi ovat valmistuneet artesaaneiksi Halikon käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta. Opiskeluaikana ei juuri puhuttu yrittäjyydestä, vaikka oman yrityksen perustaminen onkin artesaanille varmin tapa työllistyä. Muuten työpaikka saattaa löytyä esimerkiksi huonekalu- tai rautakaupan myyjänä.

- Olemme molemmat yrittäjäperheistä, joten yrittäjyys ei pelottanut. En edes ymmärrä, miksi yrityksen perustamista pitäisi pelätä, Marika Hulmi ihmettelee. Vastaan ei ole tullut mitään yllätyksiä ja käytännön neuvoja on saanut vanhempien ohella kirjanpitäjältä.

Hulmi ajaa päivittäin Turun ja Salon väliä, Aalto asuu Salossa.

- Salo oli sopivan tuntuinen paikka yritykselle, sillä täällä rakennetaan paljon ja kaupunki sijaitsee mukavasti Turun ja Helsingin välillä.

Sisustusliike Paratiisi on mukana Turun Rakentaminen & Asuminen -messuilla helmikuussa.


Pellavapohjaisella kankaalla voisi verhoilla vaikka sohvan tai nojatuolin, Asta Aalto näyttää. Kuvat: Laura Varjo



Vahvat, lämpimät värit ovat nyt suosittuja myös tekstiileissä. Marika Hulmi on itsekin vahvojen värien ystävä.

Pirkko Varjo

Julkaistu 01/2008        
Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digiapu, Digihuolto, Digikauppa, Digitointi

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa