Kurssilta apua verkkokaupan perustamiseen

Perusta verkkokauppa! on Turun Aikuiskoulutuskeskuksen uusi 29.9. alkava koulutus yrittäjille, jotka haluavat laajentaa yrityksensä palveluita verkkoon. Koulutus on Turun akk:ssa ensimmäinen laatuaan.

- En ole törmännyt vielä vastaavanlaiseen kurssiin muuallakaan Suomessa, sanoo markkinointipäällikkö Hannele Larkovuo Turun Aikuiskoulutuskeskuksesta. Larkovuon mukaan kiinnostuneita yrittäjiä on riittänyt ja noin puolet paikoista on jo täytetty.

Intensiivisen kaksi kuukautta kestävän koulutuksen aikana on tavoitteena suunnitella ja perustaa oma verkkokauppa.

- Koulutuksen aikana käydään eri teemoja läpi ensin teoriassa ja sovelletaan sitten käytäntöön, Larkovuo selittää.

- Tärkeitä aihepiirejä ovat esimerkiksi maksaminen, tietoturva sekä juridinen puoli. Kurssilla perehdytään myös verkkokaupan markkinointiin, hän jatkaa.

Emmi Harju

Julkaistu 09/2008        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

05/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
ma 17.05.2021


Seuraa meitä somessa