Ideasta eteenpäin –tapahtumassa ajankohtaista tietoa alasta

Innovaatioalan toimijat esittäytyvät yhteisvoimin

Syksyllä myös monilla innovaatioalan toimijoilla käynnistyy uusi kausi, joten syksyisin on perinteisesti ollut vähän liiankin runsaasti erilaista tiedotusta innovaatioasioista.

Keksintösäätiön ja turkulaisten yliopistojen innovaatioasiamies Mauno Kangasahon aloitteesta alan toimijat esittäytyvät tänä syksynä yhteisvoimin Ideasta eteenpäin –tapahtumassa Mauno Koivisto –keskuksessa ensi viikolla.

– Toivomme, että tällainen yhteisesiintyminen kiinnostaisi enemmän ja antaisi samalla paremman kokonaiskuvan alasta ja esimerkiksi siitä, millaisia hakuja nyt on käynnistymässä.

Toisena taka-ajatuksena on myös saattaa yhteen ja tutustuttaa yrittäjiä ja tutkijoita. – Ideana olisi saada pk-yritysmaailma ja tutkijat tapaamaan ihan henkilökohtaisesti, kertoo TULI-projektin (tutkimuksesta liiketoimintaa) innovaatiokoordinaattori Olle Lagerroos. Hän on myös mukana järjestelyissä. - Yritys voi ottaa meihin yhteyttä ja me voimme etsiä juuri sille sopivan tutkijakontaktin, Lagerroos lupaa.

Aamupäivällä 17.9. järjestettävässä tapahtumassa esittäytyvät mm. julkishallinnon toimijat Tekesistä Keksintösäätiöön ja Patentti- ja rekisterihallitukseen, Venture Cup -liiketoimintasuunnitelmakilpailu ja INNOSUOMI-kilpailu sekä tietenkin paikallisemmat toimijat: Turun kauppakorkeakoulun Yrityskehityslaboratorio, Turku Science Parkin yrityshautomo ja yrityspalvelukeskus Potkuri palveluineen.

Tapahtuma on osallistujille maksuton, mutta ilmoittautuminen Turku Science Parkiin Leena Nuotiolle (puh. 050-577 4806) tulisi tehdä jo 12.9. mennessä.


Turkulaiskorkeakoulujen innovaatioasiamiehet Mauno Kangasaho ja Olle Lagerroos uskovat, että innovaatioalan yhteisesiintyminen kiinnostaa yrittäjiä.

Anneli Perkiö

Julkaistu 09/2008        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

05/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
ma 17.05.2021


Seuraa meitä somessa