Turkulaisten yrittäjien yhdistystoiminta sai alkunsa jo 1800-luvulla

Vuonna 1868 velvoitettiin keisarillisella julistuksella autonomisen Suomen käsityöläisiä perustamaan yhdistyksiä, minkä seurauksena Turkuunkin syntyi kaksi yrittäjäyhdistystä. Toisen perustivat kauppiaat ja tehtailijat ja toisen käsityöläiset, jota yhdistystä johtamaan valittiin huutoäänestyksellä viisitoista valtuusmiestä. Turun käsityöläisyhdistys ja sitä seurannut Turun käsi- ja pienteollisuusyhdistys sekä vuonna 1936 perustettu Turun Yksityisyrittäjäin Yhdistys olivat loppujen lopuksi pohjana sille, että monien vaiheiden jälkeen vuonna 1997 yhdistyivät Käsi- ja pienteollisuusyhdistys ja Turun Yrittäjät. Toiminta-ajatukset ovat vuosien saatossa säilyneet hyvin samansuuntaisina, mitä osoittavat säännöt, joissa aikoinaan määriteltiin Yksityisyrittäjäin Yhdistyksen tarkoitus: ”koettaa poistaa yksityisyritteliäisyyttä haittaavia epäkohtia ja saada yksityisyritteliäisyys oikeaan arvoonsa” sekä ”toimia hyödyllisten uudistusten aikaansaamiseksi yksityisyritteliäisyyden alalla, tehdä ja tukea ehdotuksia, jotka tarkoittavat yksityisyrittäjäin etujen valvomista, kasvattaa ja voimistuttaa toverihenkeä sekä keskinäistä ymmärtämystä yksityisyrittäjäin kesken”.

Turun Yrittäjien syyskuussa julkaistavan juhlakirjan kirjoittaja Paula Raitis on haastatellut kirjaa varten kaikki olemassa olevat yhdistyksen puheenjohtajat sekä muutamia pitkäaikaisia työntekijöitä sekä tutkinut asiakirjoja vuosien varrelta.

- Yrittäjille on koko yhdistyshistorian ajan ollut tärkeää omien etujen valvonta, etenkin 1940-luvulta lähtien. Yhteiskuntavaikuttamisen keinot kehittyivät ja jalostuivat, ja 1980-luvulla Aila Harjanteen puheenjohtajakaudella alkoi syvempi yhteiskuntavaikuttamisen ajanjakso, joka jatkuu yhä edelleen. Edunvalvonnan lisäksi on vuodesta toiseen korostunut yhdessäolon merkitys. Varsinkin sodanjälkeisinä vuosina yrittäjät katsoivat mielialan kohottamisen olevan yksi yhdistyksen tärkeimmistä tehtävistä. Mielenkiintoista on ollut myös havaita, kuinka tärkeäksi yrittäjyyden aate on koettu koko historian ajan, Paula Raitis toteaa.

Yrittäjän asema on kuluneiden vuosien aikana ollut jatkuvassa muutoksessa.

- Yrittäjyyttä arvostetaan tällä hetkellä ehkä enemmän kuin koskaan. Yrittäjiltä saatujen kommenttien perusteella ratkaiseva muutos tapahtui 90-luvulla laman jälkeisinä vuosina. Myös yritysten määrä on koko ajan kasvussa, mikä näkyy yhdistyksemme jäsenmäärän kasvussakin. Saavutamme kohta 2500 jäsenen rajan, Turun Yrittäjien toimistopäällikkö Anne Aholainen kertoo.


Anne Aholainen (vas.) ja Paula Raitis tutkivat valokuva-arkiston aarteita vuosien varrelta



Turkulaisilla yrittäjillä oli 80-luvulla tapana kokoontua yhteiseen vapunviettoon.


Julkaistu 09/2008        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa