Kaupungin arkkitehtoninen yleisilme kehittymässä oikeaan suuntaan

Turkulainen Schauman Arkkitehdit Oy on vuonna 1975 perustettu arkkitehtitoimisto, jonka toiminta on tällä hetkellä valtakunnallista, ja ulottuu osin jopa maamme rajojen ulkopuolelle. Yrityksen toiminta kattaa uudisrakennus- ja peruskorjaussuunnittelutehtävien lisäksi myös maankäyttö- ja sisustussuunnittelun osa-alueet.

- Toiminta alkoi, kun valmistuin arkkitehdiksi seitsemänkymmentäluvun alussa. Olin aluksi pari vuotta toisen palveluksessa, mutta lopulta päätin sitten vuonna 1975 ryhtyä kokopäivätoimiseksi yrittäjäksi, Frank Schauman kertoo

Runsaassa kolmessakymmenessä vuodessa yritys on kasvanut niin, että tällä hetkellä toimistossa työskentelee 26 henkeä.

- Notkahduksia välttääksemme olemme koko ajan pyrkineet säilyttämään toiminnassamme aika laajan skaalan. Asuntoalueet, kaupunkikeskustojen kehittämisprojektit, kauppakeskukset, palveluasunnot ja pientalot kiinnostavat siinä missä maankäytön suunnittelukin, Schauman sanoo.

Jotta alan laadukas jatkuvuus säilyisi, on Schaumanin mielestä tärkeää huolehtia korkeatasoisesta koulutuksesta.

- Me emme Suomessa voi kilpailla määrällä vaan laadulla. Koulutuksen tason on säilyttävä korkeana, ja meidän tulee olla ylpeitä siitä, mitä teemme.

Kauppatori osaksi jokivarsikokonaisuutta

Kaupungin yleisilme, uudisrakentaminen ja saneeraukset puhuttavat turkulaisia. Aiheesta on esitetty monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä, joita on edesauttanut Turun tuleva asema Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2011. Schauman näkee kulttuuripääkaupunkihankkeen yhtenä suurimpana merkityksenä, että eri kulttuurin aloilla keskustellaan ja suunnitellaan asioita, joita kenties tulevaisuudessa voidaan toteuttaa.

- Jokivarren ilmeen kehittäminen, joka alkoi muutama vuosi sitten, oli hyvä avaus Turun yleisilmeen kohentamiseksi. Valaistus, katukalusteet ja kasvit ovat saaneet ihmiset viihtymään Aurajoen ympäristössä. Näen myönteisenä, että jokiympäristöä on päätetty kehittää jatkossa myös yläjuoksun suuntaan. Kun vielä lisätään keskustaan kävelykatuja, siirretään bussiliikenne pois torin ympäristöstä, ja kytketään kauppatori kiinteämmin jokimiljööseen, niin saamme kaupunkikeskustasta entistä viihtyisämmän, Frank Schauman uskoo.


Frank Schauman pitää tärkeänä, että arkkitehtikoulutuksen korkea taso säilyy


Julkaistu 09/2008        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa