Eläkkeelle kesällä

Matti Murron työpäivä alkaa olla täysi

Kaarinalainen putkiasentaja ja yrittäjä Matti Murto on ison elämänmuutoksen edessä. Ensi keväänä, toukokuussa, hän aikoo tehdä viimeisen työkeikan ja jäädä sitten eläkkeelle. Takana on silloin yli 40 vuotta yrittäjyyttä.

- Ei ihmiset oikein tahdo uskoa, kun sanon, että lopetan. Mutta kyllä minä olen ihan tosissani, Murto vakuuttaa.

Terveys ei ole syynä eläkkeelle lähtöön. Mies on hyvässä kunnossa eikä muista olleensa koskaan töistä pois sairauden takia. Nyt on vain niin, että virallinen eläkeikä lähenee ja kun ensi toukokuussa tehtyjen töiden vuoden mittainen takuuaika on ohi, 65 vuotta on jo hyvin lähellä.

Murto perusti ensimmäisen oman yrityksensä 10.10.1964. Tuolloin hänellä oli liikekumppani, jonka kanssa tiet sittemmin lähtivät eri suuntiin. Pääasiassa Murto on sen jälkeen työskennellyt yksin.

- Vaimon serkun kanssa tehtiin muutama vuosi yhdessä. Yksin tekemisessä on oma vapautensa, mutta myös se varjopuoli, että ongelmatilanteissa ratkaisut on tehtävä yksin. Onneksi minulle on vuosien mittaan rakentunut hyvä verkosto, jolta voi kysyä neuvoa, yrittäjä kertoo.



[194_putkii.jpg]



Kaksin käsin kannettava muutti viestiyhteydet



Putkiasentajan työ on vuosikymmenien mittaan muuttunut fyysisesti kevyemmäksi. Aivan uransa alkuaikoina Murto muistaa taivuttaneensa putkia kuumennetun hiekan avulla. Sementtiset viemäriputket olivat tuolloin yleisiä ja erilaisten liitosten tekeminen vaati paljon enemmän voimaa kuin nykyisin.

Muutos on tapahtunut myös viestiyhteyksissä. Parin ensimmäisen yrittäjyysvuosikymmenen aikana putkiasentajan sai kiinni puhelimella aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Nyt kännykkä kulkee taskussa aina ja siihen myös vastataan aina.

- Ensimmäisen matkapuhelimeni ostin käytettynä. Se oli valtavan iso ja maksoi 15 000 markkaa, Murto muistelee.



Kokemus on opettanut sanomaan myös ei



Matti Murto on työskennellyt pääasiassa Kaarinassa. Töitä on riittänyt aina ja viime aikoina hän on jo kieltäytynytkin, jos tietää, ettei ehdi kohtuullisessa ajassa tekemään. Irma-vaimonsa kanssa matkailuautoilua harrastava Murto pitää usein perjantait vapaana ja se tietää muina arkipäivinä pidennettyjä työpäiviä.

- Menen mielelläni seitsemäksi, jos se vain asiakkaille sopii. Neljältä lopettaminen tuntuu liian aikaiselta, on vähän kuin olisi pahanteossa. Iltaisin ja viikonloppuisin, jos olen kotona, teen paperitöitä.

Murron yritys on elättänyt koko perheen, vaimon ja kaksi jo aikuista poikaa. Irma Murto on paitsi hoitanut kodin ja lapset, ollut huomattavana apuna miehensä yrityksessä.

- Irmalla oli aikanaan hyvä työpaikka, josta hän sitten jäi kotiin, kun lapset tarvitsivat äitiä kotona. Nyt se tuntuu, kun eläkkeelle jääminen on edessä. Uskon, että tulemme edelleenkin toimeen ihan kohtuullisesti, mutta silti olisi hyvä, jos yrittäjien ja yrittäjien perheenjäsenten eläkeasioista puhuttaisiin enemmän. Kaikilla ei välttämättä ole tarpeeksi tietoa eläkeasioista, Murto pohtii.



Alalle mahtuisi uusia yrittäjiä



Putkialan yrittäjiä riittää Turun seudulla, mutta niin riittää töitäkin. Rakentamisen vauhti on tällä hetkellä kova ja Murto uskoo, että myös uusille yrittäjille löytyisi oma paikka. Samalla hän vihjaisee, että omakin yritys olisi myytävänä.

- Tietysti ammattitaitoa pitää olla ja työt täytyy hoitaa kunnolla. Ihan nuorelta tämä ei välttämättä onnistu. Ammattikouluikäiset pojat ovat vielä kovin lapsellisia, tytöt ehkä ovat tässä kohtaa edellä, neljän tytön isoisä tuumii.

Ensi kesänä alkava pitkä vapaa kuluu ainakin osaksi asuntoauton ratissa. Harrastus on tuonut suuren joukon ystäviä eri puolille Suomea ja heitä aiotaan käydä oikein ajan kanssa tapaamassa. Siinä samalla saatetaan pistäytyä myös tanssilavoilla, isäntä kun tunnustautuu intohimoiseksi tanssin harrastajaksi.

- Ja piha laitetaan lopultakin kuntoon, Irma Murto sanoo.



Matti Murto on ollut yritt?j? 40 vuotta. H?n katsoo, ett? aika on riitt?v? yhden miehen ty?panokseksi ja aikoo j??d? vapaalle ensi kes?n alussa.


Julkaistu 12/2004        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

05/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
ma 17.05.2021


Seuraa meitä somessa