Kulttuuripääkaupunkihankeessa itse prosessi on tärkeä

Turun kulttuuripääkaupunkihanke sai kaupunginhallituksen siunauksen marraskuun alussa. Tarkemmin sanottuna hallitus hyväksyi valmisteluvaiheen projektisuunnitelman, jonka päätteeksi kaupunki jättää maaliskuussa 2006 hakemuksensa opetusministeriölle. OPM tekee oman ehdotuksensa EU:lle saman vuoden aikana.



Valmisteluvaiheen käytännön työstä vastaa apulaiskaupunginjohtaja Kaija Hartialan johtama Turku 2011 -tiimi, joka täydentää kokoonpanoaan teemakohtaisesti eri kulttuurinedustajilla ja muilla asiantuntijoilla. Projektin linjauksista päättää neuvottelukunta, jonka johdossa ovat rehtori Keijo Virtanen, ministeri Christoffer Taxell ja kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty.



Koko prosessin tärkeimpänä asiana koetaan avoimen kansalaiskeskustelun käyminen, johon kaikilla turkulaisilla ja kaikkien alojen edustajilla on mahdollisuus osallistua. Projektipäällikkö Suvi Innilä haluaa korostaa, että juuri tämän prosessin kautta kulttuuripääkaupunkihankkeesta on mahdollisuus saada aidosti koko Turun juttu - hankkeen vetäjät haluavat kuulla kaikkia kansalaisten esittämiä visioita, ideoita ja ajatuksia hankkeen tiimoilta.



Myös yrittäjien ideoita kaivataan. Toteutuessaan kulttuuripääkaupunkihanke tuo Turun alueelle investointeja ja positiivista imagoa, matkailu lisääntyy tutkitusti noin 12 prosenttia ja syntyy uusia yhteistyöverkostoja - niin valtakunnallisesti kuin Euroopan mittakaavassakin. Prosessi jatkuu yleensä vielä juhlavuoden jälkeenkin. Suvi Innilä nostaa esiin Glasgow´n esimerkin: vuoden 1990 kulttuuripääkaupungissa työllistävät nykyään kulttuuri- ja matkailualat enemmän kuin perinteiset teollisuuselinkeinot.

Anneli Perkiö

Julkaistu 12/2004        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

05/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
ma 17.05.2021


Seuraa meitä somessa