Crazy Town tulee Turkuun

Yrittäminen sujuu yhteisössä

Yhteisössä toimiminen kiinnostaa nyt pieniä asiantuntijayrityksiä, ainakin jos jotain voi päätellä yrittäjäyhteisö Crazy Townin viimeaikaisesta leviämisestä ympäri Suomen.

Jyväskylässä vuonna 2003 aloittanut yrittäjäyhteisö laajensi viime vuonna toimintansa Poriin ja Vuokattiin ja on tänä syksynä aloittamassa toimintaa Oulussa ja Turussa. Myös Kuopiossa toiminta käynnistyy mahdollisesti jo tämän vuoden aikana.

- Turussa meillä oli ensimmäinen infotilaisuus toukokuussa ja nyt toinen elokuun lopulla. Kiinnostusta on ollut ja sopiva porukka saadaan varmasti kasaan täälläkin, uskoo Crazy Townin verkostoa koordinoiva Petrikki Tukiainen.

Crazy Town muodostaa kullekin paikkakunnalle konkreettisen, fyysisesti samoissa tiloissa toimivan yrittäjäyhteisön. Yhteisten toimitilojen lisäksi yhteisön jäsenille on tarjolla myös työkalut oman osaamisensa ja liiketoimintansa kehittämiseen.

- Ne ovat työkaluja, jotka palvelevat pienyritystä sen arjessa – ilman, että ne sitoisivat järjettömästi yrittäjän aikaa. Se on tärkein palvelumme, minkä lisäksi on yhteismarkkinointia ja mahdollisuus yhteistyöhön verkoston muiden yritysten kanssa, Tukiainen kertoo.

Crazy Towniin etsitään Turussakin yrittäjiä, jotka ovat valmiita tällaiseen yhteisöllisyyteen. Tukiainen puhuu luottamusyhteisöstä, jossa halutaan jakaa ja saada osaamista ja kehittää omaa toimintaa hyvin systemaattisesti.

- Vastaamme pienten yritysten tarpeeseen. Osaamisintensiivisillä toimialoilla pienet yritykset lisääntyvät koko ajan, ja tällaiset yrittäjät usein haluavat olla osa laajempaa työyhteisöä, joka samalla potkii heitä yrittäjinä eteenpäin.

- Se tietysti vaatii yrittäjältä halun kehittyä tiiviissä yhteistyössä toisten kanssa. Yhteisöllisyyttä ylläpidetään säännöllisillä tapaamisilla, minkä lisäksi fyysinen läheisyys synnyttää yhteistyötä muutenkin. Kesän jälkeen omalta yritykseltäni on lähtenyt jo kymmenkunta tarjousta, ja niistä puolessa on ollut mukana useampi Crazy Town verkoston yritys, Petrikki Tukiainen mainitsee.

–ap

Julkaistu 09/2010        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa