Erikoisliikemiehen eheytymismuistelmat

Tässä sarjassa arvioidaan yrityksille ja yrittäjille suunnattuja kirjoja. Niiden luettavuutta, houkuttelevuutta ja käyttökelpoisuutta yritystoiminnan tukena ja helpottajana.

”Yhden miehen kiirastuli”

Viheriä, Jakke

B.O.S Aktiebolaget 2001


”En ollut milloinkaan kiinnostunut taseista tai muista ikävistä kirjallisista selvityksistä, joita muilla oli tapana tutkia, minä lähdin aina tunteella ja kovalla sykkeellä liikkeelle. Jos asiat tuntuivat hankalilta, runnoin ne väkisin läpi.”

Turkulaisen liikemiehen, Jakke Viheriän, vankilatuomionsa aikana kirjoittama teos sisältää runsaat viitisenkymmentä muutaman sivun mittaista lähes irrallista mutta kronologisessa järjestyksessä etenevää tarinaa. Tarinat ovat 80- ja 90-luvun hulluilta vuosilta jolloin pankit syytivät rahaa ulos ovista ja ikkunoista, kiinteistökauppa kävi kuumana ja liikemiehen tittelillä oli vielä kunniakas kaiku.

Viheriän energia vaikuttaa kirjan tarinoissa loppumattomalta. Käynnissä pitävänä voimana on kova halu menestyä ja edetä ja toisaalta pimeän rahan ja laittomuuksien viehätys. Kahdenkymmenen vuoden takainen nousukausi antoi lähes kenelle tahansa mahdollisuuden tehdä omaa bisnestä. Viheriä aloitti kopiotuotteilla, leluilla ja farkuilla. Seuraavaksi rikastumisen lähteeksi valittiin Monacon Casinon rulettipöytä.

”Helsinkiläisestä pankista pyydettiin muutaman kymmenen tuhannen markan vippiä. Pankinjohtaja kehotti palaamaan asiaan mikäli mieleen juolahtaisi jotain uutta. Muutaman viikon päästä samalta pankinjohtajalta heltisi 800.000 markan luotto. Ensimmäinen pyyntö oli selvästikin ollut liian pieni.”

Muutaman vuoden päästä lelut olivat vaihtuneet yritysryppäisiin ja kiinteistöihin. Mittakaavan suurentuessa myös ongelmat moninkertaistuivat. Yhtiöiden omistukset, rahat ja asiat olivat alusta lähtien sekaisin ja paperityöt hoitamatta. Viheriä sai liikekumppaninsa ja pankinjohtajat helposti mukaan mielikuvitusleikkeihinsä, joissa valitettavasti lopulta oli totta enintäänkin vain toinen puoli.

Keskivaiheilla kirja alkaa muistuttaa mukaansatempaavaa seikkailuromaania jossa liikutaan eri puolilla Eurooppaa, milloin pienellä ranskalaisautolla, milloin Rolls Roycella tai yksityiskoneella. Lukija pystyy kuvittelemaan miten nuoren, innokkaan ja energisen liikemiehen todellisuudentaju pääsi vauhdin hurmassa katoamaan lähes tyystin. Myöskään riittävän osaavia ja rehellisiä neuvonantajia ei seurueisiin sattunut. Mihin Viheriän suostuttelu- ja esiintymiskyky, viehätysvoima, energia, innostus ja taidot olisivatkaan rehellisesti ja oikein valjastettuina miehen voineet parhaimmillaan johtaa?

”Jos onnistun manipuloimaan pankinjohtajan antamaani itselleni kymmenen miljoonan markan luoton aivan älyttömässä tilanteessa, niin miksi en olisi pystynyt aivopesemään naista uskomaan, että ilman minua hän ei voi tulla toimeen, olipa jompikumpi naimisissa tai ei?”

Jakke Viheriän naiset vaihtuivat samaa tahtia kuin autot. Kirja on kuitenkin ylistyslaulu vaimolle, joka Viheriän hurjimman vauhdin aikoina synnytti kolme lasta viidessä vuodessa. Viheriä ylistää myös hyvää isyyttä, usein vaimonsa suulla.

Viheriän todellisesta eheytymisestä on vaikea sanoa mitään. Teos on kirjoitettu vankilatuomion aikana, jolloin muita virikkeitä – autoja, naisia tai bisnesmahdollisuuksia – on ollut ympärillä vähänlaisesti. Tämän vuoden alussa Viheriä istui tutkintavankeudessa Flying Finn –yhtiön epäselvyyksien vuoksi.

-Anna Mäki

Julkaistu 05/2006        
Tammirauman Hunajatila

Tammirauman Hunajatila

Hunajanmyynti, Mehiläistenhoito

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

03/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 14.03.2019


Seuraa meitä somessa