Julkaistu 27.09.2014 | Y-lehti | 1

Circus Kampot - Suomalainen sosiaalisen sirkuksen hanke Kambodzassa - Osa1

Hep!

Minua pyydettiin kirjoittamaan blogia teille, joten ajattelin perustaa blogin Circus Kampotin ympärille. Kerron teille nyt Circus Kampot -hankkeestamme ensimmäistä kertaa Suomen kielellä.

Lyhyt historiamme pähkinän kuoressa ensin: Aloitimme tämän projektin Kambodzassa keväällä vuonna 2013 vaimoni kanssa ostamalla maata Ta Dep -kylästä Andoung Khmer -alueelta neljän kilometrin päästä Kampotin keskustasta. Syksyllä samana vuonna rakensimme tontillemme talon kodiksi ja hankkeemme päämajaksi. Muutimme uuteen kotiimme 1.1.2014. Minulla oli taas pitkästä aikaa kolmen vuoden kiertolaiselämän jälkeen oma pysyvä koti. Aloitimme sirkustunnit kylän lapsille maaliskuussa, ja tunnit jatkuivat kolme kuukautta. Aina siihen asti, kunnes oli taas aika lähteä ansaitsemaan elantoa esityksieni myötä Suomeen. Siihen mennessä meillä oli 10 vakituista oppilaista ja lisäksi noin 20 satunnaista kävijää. Opetimme tunneillamme akrobatiaa, ihmispyramideja, pariakrobatiaa ja jongleerausta. Lämmittelyä ja venyttelyä tietenkään unohtamatta!

Kiireisen kesän jäljiltä olemme nyt takaisin Kambodzassa, ja tunnit jatkuvat taas. Nyt opetamme tuntien ohessa myös englantia. Tähän asti olemme opettaneet sirkustaitoja Khmerin (Kambodzan) kieltä käyttäen. Kaikki tarjoamamme opetus on paikalliselle ilmaista, ja meillä on avoimet ovet kaikille halukkaille sukupuoleen, ikään, uskonnolliseen vakaumukseen tai vammaisuuteen katsomatta.

Hankkeen pyrkimyksenä on tarjota nuorille ja halukkaille mukavaa ja hauskaa tekemistä, joka johtaa esitysten myötä lisätuloihin perheille ja mahdollisesti jonain päivänä jopa ammattiin. Yksi tärkeä hankkeen osa-alue on myös tulevaisuudessa pyrkiä työllistämään kambodzalaisia sirkusammattilaisia opettajiksi kouluumme.

Etsimme ahkerasti sponsoreita ja lahjoittajia. Lokakuussa aloitamme yleisörahoituskampanjan, jonka avulla pyrimme kokoamaan kasaan 20 000 dollaria oikean harjoitustilan rakentamista varten. Tähän asti olemme harjoitelleet talomme alakerrassa, mutta tila ei ole ihanteellinen sirkusopetukseen. Harjoitustila tarjoaisi meille suojan auringolta, sateelta ja Kampotille ominaiselta kovalta tuulelta. Harjoitustila mahdollistaisi kaikkien sirkuslajien harjoittelun ympäri vuoden ja voisimme tarjota opetusta suuremmille ryhmille. Lisäksi meillä olisi paikka pitää esityksiä ja varastoida välineemme turvalliseen ja kuivaan paikkaan.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron tarkemmin yleisörahoituskampanjastamme, harjoitustilan rakentamisen perusteista sekä muista rahoitussuunnitelmistamme.

- Kaj

 

Lisätietoa hankkeesta osoitteessa: www.circuskampot.com

Lisätietoa minusta ja yrityksestäni Suomessa: www.sirkussirkus.com

 

 

Wau!

Puolivoltti taaksepäin

Päälläseisontaharjoitteita

Osallistu keskusteluun

Jarmo Hakulinen 13.10.2014 klo 11:20
Hienoa! Olen taiteilijan tavannut monesti. Rohkeaa auttamista ja välittämistä. Turun seutu on saanut nauttia Kuutamon tempauksista taas tämän kesän ajan. Kuulin hankkeesta ja toivon suurta kannatusta. 20k$ ei ole paljon ja pienin askelin saa suurta aikaiseksi. Kyllä sirkuskoululle pitää omat tilat olla ja kotona on sitten muuta sirkusta...
Tsemppiä Kaj ja perhe.

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.



Kaj-Mikael Schütt

Kaj-Mikael Schütt

Kaj on ammattisirkustaiteilija, yrittäjä, tuottaja, tapahtumajärjestäjä, kauppias, viihdyttäjä ja nyt myös bloggaaja. Mainittakoon vielä, että hänet tunnetaan myös mainiona seuramiehenä. www.sirkussirkus.com

J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

10/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 15.10.2020


10-liite/2020



Liite
to 15.10.2020


Seuraa meitä somessa