Julkaistu 02.05.2019 | Y-lehti | 0

7 asiaa jotka 7 muuttoa ovat minulle opettaneet

Olen muuttanut viimeisten kymmenen vuoden aikana 7 kertaa. Välillä työn perässä, välillä opiskelupaikan perässä, toisinaan tilan perässä, sijainnin perässä tai ihan vaan uusia seikkailuja etsimässä. Nyt on vihdoin löytynyt koti, jossa on tarpeeksi tilaa, tarpeeksi valoa ja joka on täydellisellä paikalla. Olin juuri laittanut uudessa kodissa kaikki kirjat kirjahyllyyn, kun löysin vielä kaksi laatikollista lisää kirjoja. En ollut edes tajunnut, ettei hyllyssä vielä olleet kaikki kirjamme! Tämä pisti hieman miettimään, että tarvitsenko todella kirjoja, joiden olemassaoloa en edes muista.. Jokainen muutto on antanut ajattelemisen aihetta ja opettanut jotakin. Alla suurimmat oivallukseni:

1. Kaukaa näkee lähelle. Välillä pitää käydä kaukana, jotta huomaa sen, mitä on lähellä.

2. Ihminen pärjää vähällä. Emme tarvitse niin paljoa tavaraa kuin luulemme.

3. Vaihtamalla paranee. Jos et ole tyytyväinen johonkin, sinun pitää muuttaa jotakin.

4. Toisen roska on toisen aarre. Laita vanhat tavarat kiertoon. Yllätyn ja ilahdun joka kerta, kun joku toinen haluaa innoissaan minun vanhoja (rikkinäisiä) tavaroitani.

5. Hyvä ruoka, parempi mieli. Nälkäisenä kaikki tuntuu kurjalta. Säännöllinen ruokarytmi pitää kiukun poissa muuttopuuhissa ja muutenkin.

6. Ihmiset ovat joka paikassa samanlaisia. Jokaisessa kodissa olen pyytänyt ja saanut naapureilta apua. Välillä on ollut kielimuuria turkulaisen ja helsinkiläisen välissä, mutta pohjimmiltaan me kaikki olemme samanlaisia. Siispä ennakkoluulot pois!

7. Ystävyys ei katso välimatkaa. Osa ystävistä on jäänyt pitkän välimatkan päähän, kun olemme muuttaneet muualle, mutta ystävyys on silti jatkunut. Ihanaa! <3

Kun saimme kaikki tavarat kannettua tähän uuteen kotiin, päätin, etten muuta enää koskaan. Katsotaan, pitääkö tämä päätös vai ollaanko jossain vaiheessa taas vaihtamassa maisemaa. Nyt kuitenkin nautitaan kesästä! :)

Osallistu keskusteluun

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.



Lotta Harju

Lotta Harju

Lotta Harju on fysioterapeutti ja personal trainer. Aamuvirkku, joka harrastaa valokuvausta, urheilua ja syömistä.

Celerpak Oy

Celerpak Oy

Aaltopahvilaatikot, Pahvilaatikoita, Pakkauksia, Pakkaussuunnittelua

BLOGIT

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Ota yhteyttä ajoissa

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Kasvavia yrityksiä, onnellisia yrityskummeja

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.06.2019


06-08-liite/2019



Kesäliite
to 13.06.2019


Seuraa meitä somessa