Uutiset

Elokuvateattereissa on nyt ensi-iltasuma – Myllyyn rakentuva uusi teatteri monipuolistaa Turun alueen tarjontaa

Uudet ensi-illat seuraavat nyt toistaan Turun elokuvateatteri Kinopalatsissa. Koska leffasalit ovat olleet puolentoista vuoden aikana kiinni useampaan otteeseen, on varastossa olevien uusien elokuvien määrä kasvanut kasvamistaan koko ajan.

–Finnkinolla tulee normaalisti ensi-iltaan noin 200 elokuvaa per vuosi, mutta kun salit olivat kiinni pisimmillään joulukuusta kesäkuuhun, on paljon isoja ensi-iltoja, jotka ovat siirtyneet. Turussa tuleekin tällä hetkellä ohjelmistoon 3-4 uutta elokuvaa joka viikko, kertoo Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila.

Loppuvuoden elokuvatapauksia ovat esimerkiksi uusin James Bond -elokuva No Time to Die ja kotimainen, Aku Louhimiehen ohjaama Omerta 6/12.

Tällä hetkellä elokuvateattereihin otetaan Turun seudulla asiakkaita noin 70 % salin kapasiteetista, eli seurueiden väliin jätetään aina yksi tyhjä penkki. Finnkino odottaa kuumeisesti uutta hybridistrategiaa, jossa elokuvateatterit todetaan turvallisiksi paikoiksi. Sen myötä rajoitukset poistuvat.

Wolf-Mannila kertoo, että elokuvissa käynti kiinnostaa ihmisiä nyt paljon, ja etenkin viikonloppuisin useimmat näytökset ovat hyvin täynnä tai loppuunmyytyjä.

Finnkino rakennuttaa parhaillaan uutta, kuuden salin elokuvateatteria kauppakeskus Myllyn yhteyteen. Sen on määrä avautua keväällä 2022.

–Tutkimme koko ajan markkinaa, ja olemme seuranneet Turun seutua jo pitkään ja etsineet paikkaa uudelle teatterille. Tuntuu luontevalta mennä Myllyn yhteyteen nyt kun sitä laajennetaan.

Uuden elokuvateatterikokonaisuuden myötä Turun alueen elokuvatarjonta laajenee ja monipuolistuu, lupaa Wolf-Mannila.

–Kinopalatsissa käytössämme on yhdeksän salia, joten kun siihen saadaan kuusi salia lisää, pystymme ottamaan ohjelmistoon nykyistä enemmän elokuvia, ja varmistamaan myös sen, että suosituimmat elokuvat pyörivät juuri perjantai- ja lauantai-iltaisin jossakin salissa.