Työkyvyn tukeminen etätyössä -opas vinkkaa hyviä käytäntöjä etätyön johtamiseen.
Uutiset

Etätyötä tekevien työkykyä kannattaa tukea organisaatio edellä

Etätyöaikana on laadittu monenlaisia vinkkilistoja ja oppaita työntekijöiden hyvinvoinnin tukemiseksi ja kohentamiseksi. Näkökulmaa on kuitenkin hyvä laajentaa yksilöstä organisaatioon, koska työnantajat ovat vastuussa työkyvyn tukemisesta. Työterveyslaitoksen uusi Työkyvyn tukeminen etätyössä -opas vinkkaa hyviä käytäntöjä etätyön johtamiseen, työkykyyn tuen käytäntöihin ja terveyden ja palautumisen tukemiseen.

Työkyvyn tukeminen etätyössä -opas lähtee liikkeelle tilannekatsauksen luomisesta. Organisaation yhteinen ymmärrys työn ja sen tekemisen muutoksista on hyvä pohja työkyvyn tukemiselle. Tilannekuva auttaa myös huomioimaan kaikkien meneillään olevien muutosten kokonaisuuden.  

–Etätyö ei suinkaan ole ainoa työelämää myllertävä asia. Työkykyä koskevissa suunnitelmissa on hyvä ennakoida ja huomioida laajemminkin toimintatavoissa nähtävissä olevia ja ennakoituja muutoksia sekä tietoa liiketoiminnan suunnitelmista ja niiden vaikutuksista, Työterveyslaitoksen vanhempi konsultti Antti Soikkanen kertoo.  

Tilannekuvan ymmärtämiseksi tulisi organisaatiossa kuulla mahdollisimman kattavasti ja moniäänisesti etätyön herättämiä kokemuksia: esimerkiksi keskustelemalla haasteista, onnistumisista ja mahdollisuuksista. Vastaava osallistava ja keskusteleva toimintatapa on muutenkin suositeltava työkyvyn edistämisessä. Liikkeelle voi lähteä myös ketterin menetelmin ja kevyellä otteella. Tärkeintä on lähteä liikkeelle.  

Etätyötä kannattaa johtaa toimivalla viestinnällä ja selkeillä pelisäännöillä 

Etätyön johtamisessa keskeisiksi työkykyä edistäviksi asioiksi nousevat nopeasti reagoivaa ja toimiva viestintä sekä selkeät pelisäännöt työnteon paikoista, ajoista ja keskeisistä toiminnan tavoista. Ne lisäävät ennakoitavuutta, hallinnan tunnetta ja työhyvinvointia.Esihenkilön rooli on olennainen, sillä hän on osaltaan mahdollistamassa työntekijöiden hyvinvointia ja työssä jaksamista tukevat valinnat.  

–Työpaikoilla on mahdollisuus tukea työkykyä ja terveyttä hyvin monella eri tasolla. Työkyvyn tuen suunnitelmia ja linjauksia on hyvä tarkastella etätyön näkökulmasta. Samalla organisaatioiden tulee huolehtia siitä, että etätyön arki on sujuvaa. Kyse voi olla hyvinkin yksinkertaisista asioista, esimerkiksi toimivat kokouskäytännöt ja riittävät tauot päivässä tukevat henkilöstön hyvinvointia ja palautumista, tutkija Mirkka Vuorento Työterveyslaitoksesta toteaa.  

Työkyvyn tukeminen etätyössä -opas tarjoaa organisaatioille pohdittavaa ja hyviksi havaittuja keinoja, joiden pohjalta voi alkaa rakentaa omaa työkyvyn tuen kokonaisuutta.  

–Kun koko työyhteisö otetaan laajasti mukaan kaikkeen suunnitteluun ja tavoitteiden asettamiseen, madalletaan kynnystä keskustella työkyvystä ja terveydestä ja tuetaan yhteisöllisyyttä, Mirkka Vuorento arvioi.  

Tutustu oppaaseen  

Työkyvyn tukeminen etätyössä: opas organisaatioille | Työterveyslaitos (ttl.fi)