Yhtiöitetty vai yksityistetty palvelu?

Jan Lindström, Naantali 30.01.2017

Kuntien tehtävä on järjestää kuntalaisille lain vaatimat ja riittävät palvelut. Perinteisesti ne on tuotettu kunnan omalla työvoimalla tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Tästä historian painolastista kärsivät usein tuottavuus ja tehokkuus. Jokaisella asukkailta kerätyllä veroeurolla on jatkossa saatava entistä enemmän aikaan. Yrittäjän näkökulmasta kuntien päätöksenteko on jäykkää, hidasta ja joskus jopa ennalta arvaamatonta.

Jotta kuntien kustannukset pysyisivät kurissa ja kilpailukyky paranisi, ovat kunnat alkaneet järjestää palvelujaan yhä useammin yritysten kanssa tai ainakin yritysmallin mukaisesti. Suosittu vaihtoehto on yhtiöittää osa kunnan toiminnoista. Tämä lienee helpompaa hyväksyä poliittisessa päätöksenteossa kuin yksityistäminen. Joiltain osin yhtiöittäminen on lakimuutosten myötä ollut pakollistakin, kuten esimerkiksi kunnallisten satamien osalta.

Yrittäjän näkökulmasta kuntien yhtiöt ovat markkinahäirikköjä, koska ne toimivat vain osittain avoimilla markkinoilla, mutta saavat pääosan tuloistaan kuin Manulle illallisen, eli ilman todellista kilpailua. Tämän asian pitäisi muuttua, jotta tuottavuus ja tehokkuus ihan oikeasti paranisivat ja liiketoiminnan läpinäkyvyys toteutuisi.

Moni kuntien yhtiöistä on myös suoraan konsernihallinnon jatke, kuten esimerkiksi Turun omistamat tai Turku-enemmistöiset tekniset yhtiöt, jotka toimivat Turun konsernijaoston päätösten jatkeena, apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtasen antamien ohjeiden mukaan.

Toteutuuko tässä kunnallinen demokratia tai avoin kilpailu – eipä taida toteutua kumpainenkaan. Eipä myöskään toteudu osakeyhtiölain mukainen hallitusten jäsenten vastuu ja itsenäisyys osakeyhtiön liiketoiminnan ohjauksessa ja kehittämisessä. Kunnalliset osakeyhtiöt ovat usein liiketoiminnallisia kummajaisia.

Joissain harvoissa tapauksissa toki kuntien omistamat yhtiöt tuovat seudullista merkittävää lisäarvoa. Tämä toteutuu silloin, kun yhtiön palvelutoiminta vaatii poikkeuksellisen suuria investointeja, joihin yhdelläkään kunnalla yksinään tai yksityisellä yrityksellä ei olisi ollut resursseja taloudellisesti tai teknisesti. Tällaisia esimerkkejä ovat vaikkapa Turun Seudun Vesi Oy tai Turun Seudun Puhdistamo, jotka takaavat, että seutukunnan asukkaiden hanoista tulee juomakelpoista vettä ja viemärit hoitelevat sen pois ja uudelleen puhdistettavaksi.

Sote-uudistus tuo mukanaan valinnanvapauden, jolloin suuri osa nyt monopolitoimintana tuotetuista palveluista avataan avoimelle kilpailulle. Ovatko markkinat valmiit tähän ja löytyykö maakunnilta riittävää osaamista kilpailutukseen niin, että mahdollisimman moni pieni paikallinen yritys pääsisi mukaan kilpailuun jää nähtäväksi. Haastetta tässä ainakin riittää. Olkaapa valmiina!


Matti Alander 31.01.2017

Artikkelissa on otettu esiin päivänpolttava aihe, joka todellisuudessa monen PK yrittäjän painajainen.

Miten pystyy kilpailemaan yhteiskunnan yritystä vastaan, jota rahoitetaan verovaroin.

Turku on todella raadollinen esimerkki aiheesta, sen yritykset toimivat kilpailuilla markkinoilla, siten että kymmeniä prosentteja kaupungin töistä annetaan omille yhtiöille ilman kilpailua. In housekin on muodissa.

Arkean maailman valloitus huolestuttaa alueen PK yrityksiä syystä.

Suuria piiloverottajia ovat: Turku energia kaukolämpöineen, esim. Runosmäen lämpö on saanut kokea sen nahoissaan, maksajia tarvitaan.

Kilpailu on aivan OK. kun se on rehellistä ja kaupunkien välinen kilpailu Turun seudulla jo pitää hintoja hyvinkin kurissa.

Mikäli olen käsittänyt soten oikein, saa potilas valita lääkärin, kuten Norjassakin ja se on melko kova juttu.

Kilpailutus ja kilpailu, eli markkinatalous on kaksi eri asiaa. Kilpailutus tuo mukanaan runsaasti lisää byrokratiaa, markkinoilla asiakas valitsee.


Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Meriniityn Auto­huolto

Meriniityn Auto­huolto

Autohuoltoja, Autokorjaamoja, Renkaita

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Mäki-Yhtiöt Oy

Hakakatu 3, Turku

www.nummensauna.fi

Olemme 70 vuotta Turussa toiminut kokous-, juhla- ja saunatila. Tilat ovat toimivat 10 - 80 henkilölle. Pyydä tarjous juhlistasi! Terveisin Nummen Saunan väki.

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2017



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 15.06.2017


06-08-liite/2017



Kesäliite
to 15.06.2017


Seuraa meitä somessa