Uutiset

Mylly kiri jälleen uuteen kesäajan myyntiennätykseen

Mylly pärjää suomalaisten kauppakeskusten vertailussa erinomaisesti. Myllyn kokonaismyynti on kasvanut tänä vuonna lähes kuusi prosenttia, kun kauppakeskusten keskimääräinen kasvuvauhti jäi alle neljän prosentin. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus onnistui myös takomaan kesäajan myyntiennätyksen jo toisena vuonna peräkkäin.

Myllyn kokonaismyynti kipusi heinäkuussa yli 20 miljoonan euron. Tämä on jo toinen peräkkäinen kesäajan myyntiennätys. Vastaaviin lukuihin päästään normaalisti marras- ja joulukuussa.

– On selvää, että ihmisillä on koronan vuoksi täyttämättä jääneitä ostotarpeita. Kävijämäärät eivät ole palautuneet koronaa edeltävälle tasolle, mutta käynneillään asiakkaat tekevät isompia kertaostoksia. Olemme tehneet lujasti töitä sen eteen, että Mylly koettaisiin turvalliseksi ostosympäristöksi. Kesän myyntiennätys ja kovat kasvuluvut osoittavat, että olemme siinä myös onnistuneet, toimitusjohtaja Mari Hantula sanoo.

Suomen suurin keskiostos

Myllyssä tehdyt keskiostokset ovat maan suurimpia. Myllyn keskiostos on liki 50 euroa kävijää kohden, kun kauppakeskuksissa keskimäärin jäädään alle 24 euron. Vuosittaisen vertailun tekee Suomen Kauppakeskusyhdistys. Viime vuonna Myllyn keskiostos oli Suomen paras.

– Vahva keskiostos edistää kokonaismyyntiä. Keskiostos tarkoittaa summaa, jonka jokainen kävijä ikään katsomatta käyttää Myllyssä käydessään ostoksiin tai palveluihin. Meidän vahvuutemme on siinä, että asiakkaat viipyvät ja viihtyvät monipuolisessa Myllyssä pitkään, Hantula sanoo.

Uusia liikkeitä, elämyksiä ja makuja

Myllyyn on avattu tänä vuonna kolme uutta liikettä. Helmikuussa ovensa avasi sisustusliike Lempi Lifestyle, toukokuussa joukkoon liittyi luonnonkosmetiikkaliike Valotar Shop ja heinäkuussa Myllyssä aloitti Varsinais-Suomen ensimmäinen Normal. Ihonhoito- ja hygieniatuotteisiin sekä kosmetiikkaan keskittyvässä ketjussa ollaan tyytyväisiä uuteen liikepaikkaan ja asiakkailta saatuun palautteeseen.

– Normal on toiminut aiemmin pääkaupunkiseudulla ja Tampereen alueella, ja nyt näimme mahdollisuuden laajentua läntiseen Suomeen. Sijainti lähellä Turkua ja Mylly vilkkaana kauppapaikkana ovat olleet hyvä valinta. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä saamaamme asiakaspalautteeseen ja meidät on otettu lämpimästi vastaan, maajohtaja Lasse Lauridsen Normalilta sanoo.

Myllyn jo nyt runsaaseen ravintolatarjontaan saadaan lisäys syyskuussa, kun kauppakeskuksessa avataan japanilaista katuruokaa tarjoava Teppanyaki.

Myös Finnkinon 6-salisen elokuvateatterin työt edistyvät aikataulun mukaisesti. Teatteria varten rakennetaan 2 000 neliömetrin laajennusosa. Kaikkiaan 3 000-neliöisen teatterin ovet avataan keväällä 2022.

– Elokuvateatteri tuo Myllyyn lisää elämyksellisyyttä, jota haluamme entistä vahvemmin tarjota liki kuudelle miljoonalle vuosittaiselle kävijällemme. Tällaisella tarjonnalla on hyvä aloittaa Myllyn kolmas vuosikymmen, Mari Hantula sanoo.

Myllyn 20-vuotissyntymäpäiviä vietetään lokakuussa.