Tuijussuontie 7 Raisio
Ajoneuvovarustamo Mat-Car Oy täytti 10. marraskuuta 50 vuotta. Raisiossa Tuijussuontiellä sijaitseva yritys varustaa erilaisia työkäyttöön tarkoitettuja autoja yrityksille jo toisessa polvessa.
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

Pakettiautojen toimivalla varustelulla vaikutetaan polttoaineen kulutukseen ja käyttöturvallisuuteen

Moni pakettiautoa työssään käyttävä yrittäjä on nyt korkean inflaation aikana alkanut kiinnittää huomiota autonsa tavaratilan järjestykseen. Mat-Car Oy:n toimitusjohtaja Jari Heinonen toteaa, että satojen kilojen turha kuorma saattaa nostaa polttoainekuluja huomattavasti. Irrallaan lojuvat tavarat auton perätilassa ovat myös turvallisuusriski.

Raisiolainen Mat-Car Oy on pakettiautojen erikoisvarustelun ammattilainen. Yhtiölle tuli 50 vuotta täyteen 10. marraskuuta. Reijo Heinosen tultua yrityksen johtoon 1976 valmistettiin Suomen ensimmäinen pakettiautopohjainen 1+12 henkilön pienoisbussi.

– Sitten valmistukseen tulivat muut pakettiautojen varustelut, kuten inva- ja tilataksit sekä huolto- ja erikoisautot eri yhteisöille. Nykyään olemme selkeästi erikoistuneet hyötyajoneuvojen varusteluun, Jari Heinonen kertoo.

Hän nauraa kertoessaan urastaan, miten tuli perheen yrityksen työntekijäksi jo 16-vuotiaana ja armeija-aikanakin vietti enemmän aikaa firmassa asentamassa webastoja kuin ehti olla kasarmilla harjoituksissa.

Erikoisvarusteluja ja räätälöintejä uudenlaisiin tarpeisiin

Yrityksessä tehdään nyt monenlaisia uudistuksia, jotta asiakkaita voidaan auttaa ja palvella entistäkin paremmin. Koronan, sodan ja inflaation takia asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet melkoisesti. Heitä voi auttaa parhaiten varustelemalla hyötyajoneuvot käyttötarkoituksen mukaisesti. Siihen on syynsä:

– Kun ylimääräiset jopa satoja kiloja painavat turhat tavaramäärät saadaan tehokkaamman varustelun takia kyydistä pois, voivat polttoainekulut pudota rajustikin. Tämä on eräs esimerkki siitä, miksi on välttämätöntä osata räätälöidä autojen tavaratilat asiakkaiden tarpeita vastaaviksi, Heinonen selvittää.

Mat-Car Oy
Tässä Mat-Carin varustamassa ajoneuvossa tavarat ja työkalut pysyvät siistissä ja turvallisessa järjestyksessä.

Hallissa työskentelee kolme asentajaa asiakkaiden autojen parissa. Sisätiloihin rakennetaan monenlaisia varusteita mittatilaustyönä: muun muassa moduloituja huoltokalusteita, tavaratilojen suojauksia, valaistuksia ja custom-osia, myös takseihin alkolukkoja ja taksamittareita, joiden asennukset ja huollot ovat luvanvaraista toimintaa.

– Taksiyritykset ovat vakioasiakasryhmäämme, samoin kiinteistö-, LVI-, IV-nuohous tai sähköasennus- ja rakennusalan yritykset. Kun asiakkaan työautoissa tavarat pysyvät turvallisesti paikoillaan ja siistissä järjestyksessä, nopeutuu ja helpottuu työskentely monin tavoin, Heinonen tietää.

Mat-Car Oy Raisio
Pakettiauton tehokas ja tilaa säästävä hyllystö pikkutavaroille.

Mat-Carin vakioasiakkaina ovat myös pakettiautoja myyvät autoliikkeet ja maahantuojat, joilta tulee toimeksiantoja työkäyttöön myytyjen autojen varustelemiseksi automerkistä riippumatta.

– Tarjoamme aina laadukasta työtä ja toimivia ratkaisuja kaikille asiakkaillemme, sillä tavarat on voitava kuljettaa ja säilyttää niin, etteivät ne mene rikki, kolhiinnu tai aiheuta turvallisuusriskiä. Näin myös auton käyttöikä ja jälleenmyyntiarvo säilyvät, korostaa Jari Heinonen, joka itsekin konsultoi räätälöitäviä ratkaisuja asiakkaille.

Ajoneuvovarustamo
Toimitusjohtaja Jari Heinonen on yrittäjä jo toisessa polvessa.

Lopuksi Heinonen huomauttaa, että yrityksessä on panostettu vahvasti erilaisten materiaalien maksimaaliseen kierrättämiseen.

– On todella tärkeää, ettei mitään tuhlata ja kaikki kierrätetään mitä voidaan. Ympäristöä on kaikin keinoin säästettävä seuraavillekin sukupolville.

Mat-Car Oy

Mat-Car Oy – Ajoneuvovarustamo

Tuijussuontie 7

21280 Raisio

Puh. 02 4366 300

sales@mat-car.fi

www.mat-car.fi