40-vuotias Raision kukkapalvelu palkittiin tänä vuonna Raisiossa vuoden yrityksenä.
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

Raision kukkapalvelun valtteina ovat laadukkaat kukat ja lämmin palvelu

Vuoden yritys Raisiossa

Leikkokukkia, ruukkukukkia, pihakukkia – Raision kukkapalvelun myymälästä löytyy kukkia jokaiseen tilanteeseen ja tarkoitukseen.

Marraskuussa 40 vuotta täyttävä Raision kukkapalvelu on tärkeä osa raisiolaisten elämää, ja kanta-asiakkaita on paljon.

–Monta kertaa perheet ovat ostaneet meiltä ensin kukkia lapsensa ristiäisiin, sitten rippijuhliin, lakkiaisiin ja lopulta häihin! Olemme mukana asiakkaidemme elämän tärkeissä ja hyvin henkilökohtaisissa hetkissä, sekä ilossa että surussa, kertoo yrittäjä Kaija Lehtonen.

Raision kukkapalvelu palkittiin tänä vuonna Raisiossa vuoden yrityksenä.

–Tämän palkinnon saaminen on aivan upea asia, ja olen onnellinen, että kaltaisemme pieni kivijalkaliike saa tämän tunnustuksen, Lehtonen iloitsee.

Raision kukkapalvelun kulmakiviä ovat laadukkaat, tuoreet kukkaset ja taidokkaat sidonnat sekä henkilökohtainen, lämminhenkinen palvelu. Jokaisen asiakkaan toiveita kuunnellaan tarkasti.

Kaija Lehtonen on toiminut Raision kukkapalvelun yrittäjänä vuodesta 2005, yrityksen on alun perin perustanut Tarja Tirkkonen vuonna 1981.

Raision kukkapalvelu on toiminut aina Raision keskustassa. Aiemmin se toimi Raision torin puolella, mutta muutti vuonna 2011 Torikujalle. Lehtonen on tyytyväinen nykyiseen sijaintiin.

–Liiketila on meille ihanteellinen, sillä meillä on paljon ikkunapintaa, kuten kukkakaupassa pitääkin olla, ja asiakkaat löytävät tähän hyvin. Olemme myös saaneet pieneen tilaan todella monipuolisen valikoiman!

Raision Kukkapalvelu
Torikuja 4
21200 Raisio

02 438 2319

posti@raisionkukkapalvelu.fi

Avoinna
ma-pe 9-17
la 9-14