Uutiset

Suomen Yrittäjät ja Sanoma yhteistyöhön

Suomen jäsenmäärältään suurin elinkeinoelämän järjestö Suomen Yrittäjät ja Suomen suurin mediatalo Sanoma ovat solmineet laajan yhteistyösopimuksen tavoitteenaan tuoda esille pk-yrittäjyyden merkitystä maallemme.

”Jaamme Suomen Yrittäjien kanssa samanlaiset arvot ja tavoitteet. Haluamme auttaa paikallisia yrityksiä menestymään ja saamaan uusia asiakkaita. Markkinointia tarvitaan kysynnän luomiseen. Kukaan ei tule kylään, jos ei tiedetä, että ollaan olemassa ja mitä on tarjolla. Tässä yhteistyössä on yhteiskunnallinen tärkeä ulottuvuus. Suomi elää paikallisten yritysten toiminnasta. Pk-sektorin työllistävä ja sosiaalinen vaikutus on suuri. Jokainen yritys ei hae kasvua, se että yrittäjä tuo toimeentulon itselleen ja läheisilleen, on vähintään yhtä tärkeää”, kertoo Sanoma B2B:n johtaja Tuomas Airisto yhteistyöstä.

”Pk-yrittäjät tarvitsevat markkinointia siinä missä isommat yrityksetkin pysyäkseen elinvoimaisina. Pahimpina korona-aikoina teimme Sanoman kanssa yhteistyötä Auta pientä! -kampanjan tiimoilta. Auta pientä muistutti suomalaisia hyödyntämään oman paikkakuntansa pk-yrittäjien palveluita ja muistamaan heidän tuotteensa. Nyt tämä kaikkia suomalaisia pk-yrittäjiä hyödyttävä yhteistyö jatkuu. Tulemme ennen kaikkea keskittymään sanojan lisäksi tekoihin”, sanoo Suomen Yrittäjien viestintäjohtaja Taru Jussila.  

Yhteistyö tulee näkymään mm. molempien tahojen kanavissa, koulutuksissa ja valtakunnallisissa tapahtumissa. Yhteisillä kampanjoilla tsempataan yrittäjiä menestymään. Esimerkiksi parhaillaan käynnissä oleva yhteiskampanja julistaa jokaisen yrittäjän olevan sankari. Koulutuksissa keskitytään ajankohtaisiin aiheisiin markkinointiviestinnän saralla yrittäjiä palveleviksi heidän tarpeidensa mukaan. Ensimmäinen yhteinen koulutuswebinaari lokakuussa porautuu jäsenien paljon toivomaan aiheeseen, b2b-markkinointiin.