Uutiset

Tanssiteatteri Erin Ruletti on hillitön parodia tanssista

Kaiken vakavan keskellä on osattava nauraa ja itsestään kannattaa aloittaa. Juuri näin tekee Tanssiteatteri Eri uudessa kantaesityksessään.

Eeva Soini ja Lassi Sairela ovat aina rakastaneet liikehuumoria, joka leikittelee tanssin eri tekniikoilla. Nyt yhdistimme voimamme siten, että minä tartuin ideoihin ja tein niistä käsikirjoituksen ja ohjasin myös kokonaisuuden. Yhteistyö on voimaa ja olemme inspiroineet toisiamme tällä pitkällä matkalla näyttämölle. Vihdoinkin pääsemme vapauttavaan nauruun yhdessä yleisömme kanssa, sanoo tanssija-koreografi Tiina Lindfors.

Erin uusi esitys Ruletti onkin tanssi- ja ihmislajien hyrräävä peli.
Eri lupaa, että “punainen ja musta saavat rinnalleen huumorin koko värikirjon ja pelimerkit lentelevät. Parilliset ja parittomat käyvät kiihtyvään tanssiin, joka ilakoi baletista kansantanssin kautta moderniin ilmaisuun. Nykytanssia unohtamatta. Parketilla kliseet ja virtuoosisuus kiillottavat toisiaan. Erin koko ensemble on pelin runsaskätinen jakaja ja yleisölle on varattu koko pääpotti.”
Ruletin ensi-ilta 23.9. klo 19.