Uutiset

Turkulainen Mangrove osti ohjelmistoyhtiö Klopalin

Turkulainen asumiseen erikoistunut Mangrove Yhtiöt Oy on hankkinut omistukseensa ohjelmistokehitysyhtiö Klopal Oy:n. Syyskuussa tehdyn kaupan myötä Mangrove vahvistaa asemiaan rakentamisen digitaalisten ratkaisujen kehittäjänä ja käyttäjänä.

Asuntorakentajana Mangrove on keskittynyt erityisesti ympäristön hyvinvointia ja kestävää kehitystä tukevien kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttamiseen, rakentamiseen ja omistamiseen.

– Toimintamallit alalla digitalisoituvat ja ohjelmistojen avulla työmaalla tekemiseen sekä myös asumiseen saadaan luotua parhaita palvelupolkuja, sanoo Mangroven toimitusjohtaja Antti Lundstedt.

Yrityskaupassa Klopalin avainhenkilöt myivät osuutensa Mangrovelle, jonka omistusosuus nousi aikaisemmasta 19,5 prosentista sataan prosenttiin.

– Kaupan myötä varmistamme digitaaliset resurssit Mangroven kehittämiseen kustannustehokkaasti, Lundstedt sanoo.

Web- ja mobiilipohjaisiin ohjelmistototeutuksiin erikoistunut Klopal on Mangrovelle tuttu kumppani, sillä ohjelmistoyhtiö on jo aiemmin kehittänyt Mangrovelle muun muassa digitaalisen laadunhallinta- ja hankintajärjestelmän, materiaalivalintojen tekemiseen liittyvän työkalun sekä takuukorjauksien ilmoittamiseen käytettävän järjestelmän.

Hankintajärjestelmä sujuvoittaa tiedonkulkua

– Esimerkiksi hankintajärjestelmä on Mangrovella päivittäin käytössä. Sen kautta hankintatiimi laittaa tarjouspyyntöjä tavarantoimittajille ja aliurakoitsijoille ja hankintasuunnitelma aikatauluineen päivittyy reaaliaikaisesti myös työmaan käyttöön. Tieto kulkee kaikille, mikä sujuvoittaa päivittäistä työntekoa paljon, Lundstedt kertoo.

Myös asunnon ostajilta ja asukkailta digitaaliset alustat saavat kiitosta: materiaalivalinnat uuteen kotiin ja esimerkiksi sopimusten allekirjoittaminen digitaalisesti onnistuvat helposti ja asukkaalle parhaiten sopivana ajankohtana.

Tekoäly mukaan ohjelmistokehitykseen

Kaupan myötä Mangroven ja Klopalin jo aiemmin tekemä yhteistyö tiivistyy, mutta Klopal jatkaa ohjelmistokehitysprojektien tekemistä myös muille asiakkaille.

– Olemme olleet kehittämässä muun muassa kiinteistöjen Groundfounding-joukkorahoitushankepalvelua ja Urakkamaailma.fi-palvelua sekä esimerkiksi CoPlays-ohjelmistoa, jota FC Barcelona käyttää apuna valmennuksessa, kertoo Klopalin toimitusjohtaja Sebastian Haapahovi.

Klopalilla on toimistot sekä Turussa että Salossa. Ohjelmistokehityksessä yrityksessä vastaa teknologiajohtaja Kalle Palokankare. Omistussuhteen muutoksella ei ole vaikutusta yrityksen työntekijöihin.

– Nyt pääsemme pitkäjänteisesti kehittämään rakennusalalle ratkaisuja sen haasteisiin ja vaikuttamaan alan digitalisaatioon. Voimme esimerkiksi hyödyntää kertynyttä kustannustietoa ja tekoälyn avulla laatia tarkempia ennusteita hankkeiden kustannuksista. Tavoitteena on tarjota jatkossa palveluita myös taloyhtiöille, Haapahovi sanoo.

Kuvassa: Kalle Palokankare (vas.), Antti Lundstedt ja Sebastian Haapahovi haluavat yhdessä kehittää digitaalisia ratkaisuja rakennusalalle.