Uutiset

Turun Talouspäivät 2021: Säästä & Sijoita on tapahtuma taloudesta ja sijoittamisesta kiinnostuneille

Turun Talouspäivät järjestetään 22.–23. lokakuuta, ja puhujina ovat mm. EVA:n Emilia Kullas, Nasdaq OMX Helsingin Minna Korpi, Pörssisäätiön Sari Lounasmeri, kansanedustaja Antti Häkkänen, europarlamentaarikko Ville Niinistö ja Turun apulaispormestari Ville Valkonen.

Turun Messukeskuksessa järjestettävillä Turun Talouspäivillä esiintymislavat ottavat haltuun Suomen talouselämän ja talouspolitiikan asiantuntijat.

Perjantaina 22.10. puheenvuoron saa mm. professori Jouko Vilmunen Turun kauppakorkeakoulusta aiheenaan ” Miltä Suomen talouspolitiikka näyttää taloustieteen valossa?” Lauantaina 23.10. kansanedustaja Antti Häkkänen käy läpi Suomen talouspolitiikan haasteita 2020-luvulla ja europarlamentaarikko Ville Niinistö puhuu Euroopan talouspoliittisesta tulevaisuudesta. Lisäksi lauantaina 23.10. klo 10.45 käydään paneelikeskustelu aiheesta ”Minkälaista talouspolitiikkaa Suomi tarvitsee koronan jälkeen?” ja Turun apulaispormestari Ville Valkonen kertoo Turun kaupunkikehitysnäkymistä klo 13.00.

Asiantuntijoiden vinkit osake- ja asuntosijoittamiseen

Turun Talouspäiviltä kävijä saa eväitä sekä sijoittamisen aloittamiseen että sen osaamisen kehittämiseen. Perjantaina 22.10. mm. Titaniumin sijoitusjohtaja Tarkko Laitinen puhuu aiheesta ”Mihin sijoittaa nyt ja tulevaisuudessa” ja finanssioikeuden professori Jaakko Ossa vastaa yksityissijoittajan ajankohtaisiin verokysymyksiin.

Lauantaina 23.10. ROI Financial Technologies -yhtiön Nina Nordlundin ”Polku taloudelliseen riippumattomuuteen” ja talousvalmentaja Henri Hujalan ”Miten päästä alkuun sijoittamisessa?” tarjoavat vinkkejä ja ideoita oman talouden ylläpitoon myös heille, joille sijoittamisen maailma ei välttämättä ole vielä niin tuttu. Lisäksi mm. Suomen Vuokranantajien Katja Kurkinen kertoo neuvot asuntosijoittamiseen puheenvuorossaan ”Ei rakettitiedettä – käytännön vinkkejä asuntosijoittamiseen”.

Katso koko ohjelma täältä.