Uutiset

Turun tunnin junan suunnittelu käynnistyy

Turun ja Helsingin välisen junayhteyden suunnittelu on siirtynyt Väylävirastolta Turun Tunnin Juna Oy:lle. Hankeyhtiö teettää ratasuunnitelmat, joiden pohjalta uusi ratayhteys voidaan rakentaa. Suunnitelmien on tarkoitus olla valmiina vuoden 2023 aikana.

Suunnitteluvaiheessa teetetään viisi erillistä ratasuunnitelmaa osuuksille Espoo-Lohja, Lohja-Salo, Salo-Hajala, Hajala-Nunna ja Nunna-Kupittaa. Näitä suunnitelmia edistetään rakennusvaiheeseen omina kokonaisuuksinaan.

“Junayhteyksiä suunnitellaan Suomessa nyt ensimmäistä kertaa hankeyhtiömallilla. Hienoa, että sopimukset on saatu allekirjoitettua ja työ pääsee kunnolla vauhtiin”, sanoo Turun Tunnin Juna Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen.

Espoon ja Salon välisen yhteyden suunnittelu alkaa lokakuussa

Hankkeen merkittävin kokonaisuus on Espoon ja Salon välisen oikoradan suunnittelu. Työtä varten on kilpailutettu neljä suunnittelutoimistoa.

Espoon ja Vihdin välistä osuutta suunnittelee Sweco Infra & Rail Oy, Vihdin ja Lohjan välistä osuutta Ramboll Finland Oy, Lohjan ja Suomusjärven osuutta Sitowise Oy ja Suomusjärven ja Salon osuutta Afry Finland Oy. Sopimusten arvo on yhteensä 21 miljoonaa euroa. Turun Tunnin Juna -hankeyhtiössä ovat mukana valtion lisäksi Turku, Espoo, Helsinki, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi. Merkittävänä hankkeena suunnittelulle on myönnetty EU:n CEF-rahoitustukea (CEF, Connecting Europe Facility). Espoo–Salo-oikoradan ja Salo–Turku-kaksoisraiteen suunnitteluun on myönnetty tukea yhteensä 50 prosenttia kokonaiskustannuksista, kuitenkin enintään 37,5 miljoonaa euroa.