Opinnot
Yllättävää oli, että monien vastaajien ei ollut helppoa sijoittaa itseään vasemmisto-oikeisto tai liberaali-konservatiivi -asteikolle. Moni vastaaja jätti vastaamatta tähän, mikä kertonee siitä, ettei perinteisenä mielletyt jaottelut toimi enää samalla tavalla kuin ennen.
Uutiset

Tutkimus: Selvä enemmistö AMK-opiskelijoista ajattelee äänestävänsä seuraavissa vaaleissa – vasemmiston arvot läheisimmät

Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin teettämän Arvot ja asenteet -tutkimuksen mukaan neljä viidestä vastaajasta pitää todennäköisenä, että äänestää seuraavissa vaaleissa. Vastausten perusteella opiskelijat kannattavat eniten vasemmistopuolueita.

Ehdokkaan valinnassa korostuvat arvokysymykset ja viidennes vastaajista antaa painoarvoa vaalikoneiden suosituksille. Läheisimpinä puolueina ammattikorkeakouluopiskelijat kokevat selvityksen mukaan Vihreät, SDP:n, Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen. 

– On hienoa nähdä, että amk-opiskelijoiden keskuudessa kiinnostus kohti vaaleja ja äänestämistä on kasvanut aiempaan arvot ja asenteet tutkimuksen tuloksiin nähden. Tämä myös kertoo amk-opiskelijoiden halusta vaikuttaa siihen ketkä tulevaisuudessa tekevät heidän kannaltaan tärkeitä päätöksiä, sanoo SAMOKin varapuheenjohtaja Rico Martikainen.

SAMOK toteutti ammattikorkeakouluopiskelijoiden arvot ja asenteet 2022 -selvityksen osana Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen Opiskelijabarometri 2022 -tiedonkeruuta.

Selvitys piirtää kuvaa opiskelijoiden keskuudessa vallitsevista mielipiteistä, mutta kertoo myös joukon moninaisuudesta. Se antaa tietoa ryhmän äänestyskäyttäytymisestä ja puoluekannoista sekä minkälaisia arvoja he edustavat. 

– Selvityksessä yllättävää oli, että monien vastaajien ei ollut helppoa sijoittaa itseään vasemmisto-oikeisto tai liberaali-konservatiivi -asteikolle. Moni vastaaja jätti vastaamatta tähän, mikä kertonee siitä, ettei perinteisenä mielletyt jaottelut toimi enää samalla tavalla kuin ennen, kertoo kyselyn toteuttanut Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen tutkija Virve Murto.

Arvot ja asenteet
Arvot ja asenteet
Arvot ja asenteet
Arvot ja asenteet