Julkaistu 10.12.2005 0          

Yhä useampi viettää nykyään joulun mieluummin kotona kuin joulupukkina

Joulupukki on taatusti yksi vuoden odotetuimmista vieraista. Ihan itsestään selvä juttu puna-asuisen kestostaran vierailu ei kuitenkaan kaikissa kodeissa ole.

Partiolippukunta Turun metsänkävijät on tarjonnut joulupukkitoimintaa jo yli seitsemänkymmenen vuoden ajan. Viime vuosien trendinä on ollut vapaaehtoisten joulupukkien määrän jyrkkä väheneminen.

Lippukunnan johtaja Stefan Stjärnstedt tuumii, että syitä pukkikannan vähenemiseen on monia.

- Moni mahdollisista joulupukeista haluaa pyhittää jouluaaton perheen kanssa vietettäväksi. Yhä useampi viettää joulun myös ulkomailla. Yksi syy on varmasti myös se, että vanhemmat antavat niin paljon kuukausi- ja viikkorahaa, että joulupukkitoiminnasta saatavat pienet tulot eivät houkuta.

Metsänkävijät hoitavat jouluaattona noin 170 joulupukkikeikkaa. Vielä viisi vuotta sitten määrä oli tuplasti enemmän.

- Joudumme valtavan usein myymään nykyään ei oota, sillä kaikkia keikkoja ei ehditä hoitaa. Viisi vuotta sitten meillä oli vielä puolet enemmän joulupukkeja hoitamassa toimintaa.

Stjärnstedtin mukaan joulupukkitoiminnasta saatavat varat käytetään lippukunnan kehittämiseen.

- Vapaaehtoiset saavat itse pienen osa tuloista. Muuten pyöritämme normaalia partiotoimintaa. Ideaan kuuluu tietysti myös joulumielen levittäminen. Teemme joskus myös hyväntekeväisyyskeikkoja esimerkiksi Tyksin lastenosastolle. Tarkoituksena on, että mahdollisimman monelle tulee joulumieli. –hv.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Kultaranta Resort

Kultaranta Resort

Golfkenttiä, Hotelleja, Juhlatilat, Kokouspalveluja, Kuntosaleja, Ravintoloita

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ravintola Verkahovi

Verkatehtaankatu 4, Turku

KP 10-40, R 140, myös kokoustarjoilut ja pitopalvelu.

Lue uusin näköislehtemme

09/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 05.09.2019


Seuraa meitä somessa