Julkaistu 26.01.2016 0          
Jakeluvolyymien pudotus vähensi Postin tuloja 75 miljoonaa euroa

Posti aloittaa yt-neuvottelut

Posti joutuu sopeuttamaan toimiaan postin jakelumäärien voimakkaan vähenemisen ja asiakastarpeiden muuttumisen vuoksi. Viime vuonna jakelumäärän lasku vähensi Postin liikevaihtoa noin 75 miljoonaa euroa. Tänä vuonna liikevaihdon menetyksen arvioidaan olevan samaa luokkaa.

Kannattavuuden turvaamiseksi Posti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joissa tuotannon, hallinnon sekä myynti- ja asiakaspalvelun vakituista henkilöstöä koskeva alustava vähennystarve on enintään 860 henkilöä.

- Digitalisaatio on pudottanut postin jakelumäärät jo 1960-luvun tasolle. Meidän on siis pakko sopeuttaa ja uudistaa omaa toimintaamme, jotta Postilla säilyy taloudellinen kyky rakentaa uutta liiketoimintaa korvaamaan vähenevää postinjakelua. Koska muutos on historiallisen raju, joudumme valitettavasti kohdentamaan säästöjä myös henkilöstöön. Uskon, että jatkossa voimme myös luoda työpaikkoja, erityisesti paketti- ja logistiikkapalveluissa, sanoo Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen.

Malisen mukaan Postin nykyinen tulos ei ole tavoitellulla tasolla. Postialalle saatu uusi työehtosopimus oli askel oikeaan suuntaan Postin toimintojen uudistamiseksi, mutta työehtosopimus ei keventänyt Postin palkkakustannuksia.

- Postin kustannusrakenne on edelleen liian korkea. Me voimme pärjätä, investoida ja säilyttää työpaikkoja vain toimimalla kilpailukykyisesti, painottaa Malinen.

Posti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut Suomessa

Osana suunniteltuja sopeuttamistoimia Posti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut 2.2.2016. Vakituisen henkilöstön alustava vähennystarve on enintään 860 henkilöä. Tavoitteena on, että vähennystarpeesta mahdollisimman paljon voidaan toteuttaa vapaaehtoisten järjestelyjen, eläköitymisten, lomautusten ja muiden toimien kautta. Lisäksi suunnitteilla on osa-aikaistuksia. Tarkempi vähennystarve selviää yhteistoimintaneuvottelujen aikana.

Neuvottelut koskevat Posti Group Oyj:n, Posti Oy:n ja Posti Kiinteistöt Oy:n organisaatioita Suomessa. Vähennystarve koskee Tuotannossa perusjakelua, koko myynti- ja asiakaspalvelua sekä konsernin ja tuotannon hallintoa.

Muutos ei koske Postin muita palveluja kuten sanomalehtien varhaisjakelua, postikeskuksissa ja logistiikkakeskuksissa tehtävää postinlajittelua, paketti-, rahti- ja varastopalveluja tai postin palvelupisteverkostoa (postit, pakettiautomaatit ja noutopisteet).

Neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 7 600 vakituista henkilöä. Postin henkilöstömäärä 30.9.2015 oli 21 187.

Kaikilla irtisanottavilla on käytössään Uusi polku -tukiohjelma, joka tarjoaa valmennusta ja tukea työnhakuun, uudelleenkouluttautumiseen tai yrittäjäksi ryhtymiseen.

Jakelutyön luonne muuttuu uusien palvelujen myötä

Posti haluaa uudistaa myös jakelupalveluja asiakkaiden uudenlaisia tarpeita vastaavaksi. Palveluaikoja laajennetaan jakelussa iltaa kohti, mikä tuotannon johtajan Yrjö Eskolan mukaan mahdollistaa jatkossa postilähetysten lisäksi erilaisten palvelujen ja tuotteiden toimittamisen aiempaa joustavammin kotiin asti.

- Postinjakelutyö on muuttumassa – postinjakajan mukana kulkee jo nyt paljon muutakin kuin kirjeitä ja lehtiä. Pakettipalveluille, verkkokaupalle, koti- ja turvallisuuspalveluille, elintarvikelogistiikalle ja muille lähilogistiikan palveluille laajat palveluajat aamusta iltaan ovat hyvin tärkeitä, korostaa Eskola.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

L-S Välähdys

L-S Välähdys

Ilmalämpöpumput, Sähköasennukset

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

04/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 19.04.2018


Seuraa meitä somessa