Julkaistu 25.06.2016 0          

Suloista saaristoa ja tapahtumien kirjoa naapurissa

Raaseporin linnanraunioilla järjestetään 16-17.7. keskiajan markkinat, jotka ovat lapsiperheiden suosiossa. Markkinahumun, ilveilijöiden ja muun ohjelman lisäksi luvassa on oikeat turnajaiset, johon saapuu keskiajan seura hevosineen kaikkineen Ruotsista saakka. - Ritarit kilpailevat ajanmukaisissa varusteissa toisiaan vastaan ja se on todella vaikuttava näky, kertoo Raaseporin matkailusihteeri Martina Österberg. Kuva: Visit Raseborg.

Suomen kesään mahtuu paljon tapahtumia ja nähtävää. Ahvenanmaan, Raaseporin ja Rauman kesää yhdistävät kaunis saaristomme, johon pääsee käsiksi ilman omaa venettäkin. Tämän kesän trendinä näkyy selvästi erilaiset liikunnalliset tapahtumat, joihin koko perhe voi osallistua. Paikalliset matkailuneuvojat vinkkaavat sinulle kesän kohokohdista. Poimi niistä kiinnostavimmat tai käy vaikka kaikissa.

Ahvenanmaalla paljon tekemistä lapsiperheille

Viime vuonna Eckerössä avautunutta SmartPark perhepuistoa on talven aikaan kehitetty ja rakennettu lisää. Elämyksellisessä perhepuistoissa ja aina taaperosta teiniin, niin tekemistä, näkemistä kuin kokemistakin.

- Odotamme todella paljon tältä kesältä SmartParkin suhteen ja toivomme että perheet löytävät sen. Puisto on todella elämyksellinen. Siellä voi koskea, käsitellä, haistaa ja maistaa. Tutustutaan Ahvenanmaan historiaan mm. leikkimällä vesitykeillä Oolannin sotaa. Erilaisiin paikkakunnan elinkeinoihin voi tutustua niin kotieläinten kuin erilaisten simulaattoreiden avulla. On ulkoilmateatteria, hiekkalinnojen tai majojen rakennusta, jne, kertoo Visit Ålandin matkailuneuvoja Riitta Lea Värelä.

Perinteisesti mökki- ja pyöräilylomakohteena pidetty Ahvenanmaa ja osannut hyödyntää ulkoilukohteen maineensa hyvin. Hyvät pyöräily- ja vaellusreitit takaavat jatkossakin matkailijoita paikkakunnalle, myös saariston kautta. Tämänkin vuoksi erityisesti lapsiperheiden suosiossa oleva Ahvenanmaa on osannut rakentaa tapahtumatkin niin, että ne sopivat koko perheelle.

- Meillä on kesätapahtumia todella paljon ja siihen voi aina luottaa, että täällä tapahtuu. On pieniä ja isompia festivaaleja, joissa on korkeatasoista musiikkia, viikinkifestivaaleja, mutta myös liikunnallisia tapahtumia. Niiden lisääntyminen on selvä trendi ja moniin näihin voi osallistua koko perhe, sillä usein lapsillekin löytyy omat sarjansa.

Mutta mihin monista Ahvenanmaan tapahtumista Värelä itse aikoo osallistua?

- Viikinkimarkkinat, muinaistulien yö, Maarianhaminan kulttuuriyö eli paikallinen taiteiden yö ja tietysti Ahvenanmaan meripäivät.

Raaseporin tapahtumat puhelimeen

-Aika tapahtumarikkaalta näyttää. Joka viikko tulee uusia tapahtumia ja jokaiselle löytyy varmasti jotain. Raaseporin matkailun nettisivuilla kannattaa käydä katsomassa kaikki tuoreimmat tapahtumat ja sieltä voi hakeakin oman mieltymyksensä mukaan erilaista tarjontaa. Toinen vaihtoehto on ladata alkuvuodesta lanseerattu Visit Raseborg -sovellus puhelimeensa. Se kertoo mitä tapahtuu, mitkä ravintolat tai kahvilat ovat auki, jne. Käyttäjät ovat pitäneet sitä kätevänä ja sitä kehitetään tietenkin koko ajan, kertoo Raaseporin matkailusihteeri Martina Österberg kesän tarjonnasta.

Mm. Fiskarsin ja Billnäsin antiikkipäivillä ovat Raaseporin alueen perinteisiä tapahtumia, joiden rinnalle on rynnistänyt sarja uusia. Merellinen Blues & Rock-festivaali Tammisaaressa ja Nordcenter Music festival Åminneforsissa, jossa esiintyvät Jari Sillanpää ja Laura Voutilainen, kuuluvat tuoreimpiin festivaaleihin. Myös Fiskarsissa tapahtuu.

- Monikulttuurinen Faces etnofestivaali on lapsiperheidenkin suosiossa, koska ohjelmaa on moneen makuun ja kaikenikäisille. Fiskarsin ohjelmatarjonta on muutenkin kasvanut vuosi vuodelta ja esimerkiksi erityyppiset lähiiruokamarkkinat, kuten lokakuussa järjestettävä Slow Food-festivaali on varsinainen vetonaula. Ihmisiä tulee kaukaakin hamstraamaan kylmäkasseihin ruokaa ja herkkuja.

Österberg listaa monia tapahtumia ja nähtävyyksiä missä aikoo itsekin vierailla, mutta nostaa kärkeen tämän kesän uutuuden.

- Kokeilemme tänä kesänä uutta kesäbussia reitillä Tammisaari, Raaseporin linnanrauniot, Karjaa, Pohja, Fiskars, Tenhola meno-paluu. Bussi on kätevä tapa nähdä paikkoja etenkin jos itsellä ei satu olemaan autoa tai jos on tullut paikkakunnalle veneellä tai junalla. Jokainen voi itse valita haluaako ajaa koko reitin päästä päähän vai jäädä matkan varrella pois.

Rauman perinteitä ja uutuuksia

- Onhan meillä komia kattaus kaikenlaista tulossa Suomen suveen. Raumalla asustaa paljon taiteilijoita, joten erilaisia näyttelyitä on paljon vähän joka puolella. Perinteiset tapahtumat kuten Pitsiviikot, Mustan Pitsin Yö ja Venetsialaiset keräävät mukavasti kävijöitä joka vuosi. Tänä vuonna kaupungissa näkyy ja kuuluu uusi vanha tuttavamme RMJ eli Raumanmeren juhannus, kertoo Jenna Ylipuranen Rauman matkailuneuvonnasta.

Tuttujen tapahtumien lisäksi myös Rauman saaristosta pääsee nauttimaan ilman omaa venettä.

- UNESCO:n maailmanperintökohteiden lisäksi täällä on upea saaristo, johon pääsee keskikesällä joka päivä vesibussilla. Kuuskajaskarin ja Kylmäpihlajan Majakkasaaren lisäksi meillä on tänä vuonna uutena saarena Nurmes. Se on suurin saaremme, jossa on parhaat retkeilyreitit ja johon ei ole ennen säännöllistä liikennettä ollut. Luonto ja luonnossa oleminen kiinnostaa etenkin nuoria aikuisia, jotka kyselevät paljon erilaisia patikkareittejä ja karttoja, kertoo Ylipuranen.

Mantereelta suositellaan taas Rauman merimuseota, jossa lapsetkin viihtyvät.

- Siellä on ”saa koskea” pisteitä, joten lapsetkin viihtyvät. Tekemisen puutteesta kärsivät voivat matkata Taitokeskuksen puolelle, jossa on lasten ja aikuisten työpajoja. Siellä voi askarrella itselleen vaikka matkamuiston.

Ylipurasen vie Rauman kesään Pitsiviikot, Iskelmäkesä -tapahtuma, Käsityöläismarkkinat ja pihakirppikset Vanhan Rauman sylissä.

- Elokuussa on aivan pakko päästä myös Life Aquatic -konserttiin. Muun muassa veden alla kuultava konsertti on Suomessa ainutlaatuinen ja se kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että ei sitä voi olla näkemättä ja kuulematta, sanoo Ylipuranen.

Tapahtumia Raumalla

-31.12.2017 Rakennettu Raumalla – Made in Rauma -näyttely Rauman merimuseolla, Rauma

14.4.-31.12. Rauman museo 125 vuotta -juhlanäyttely, Rauma

14.4.-17.7. Hulvatonta menoa – Art Deco 1920-30-luvuilla Marelassa, Rauma

2.6.-97. Rauman kesäteatteri, Rauma

10.6.-28.8. Taiteilija Lasse Kempaksen kesänäyttely Kylmäpihjalan majakkasaaressa, Rauma

17.-19.6. Rauman Rantafutis, Rauma

18.6.-18.9. Rauma Biennale Balticum 2016 Vulnerability – Havoittuvuus Rauman taidemuseossa, Rauma

24.-25.6. RMJ musiikki festivaali, Rauma

28.6.-22.7. Santtion kesäteatteri ”Danny-musikaali”, Pyhäranta

5.7.-3.8. Kuuskajaskarin kesäteatteri ”Täydellinen tätini”, Kuuskajaskarin linnakesaari, Rauma

10.7. Suomen Kuvataiteen päivä, Rauma

22.-24.7. Höyryjuna Ukko-Pekka Raumalla, Rauma

23.-31.7. Rauman pitsiviikko, Rauma

23.-31.7. Vanhan Rauman avoimet pihat ja pihakirppikset, Rauma

23.-31.7. Pitsikeskus Emelian pitsinäyttely Kulttuuritalo Posellissa, Rauma

23.-31.7. Nyplääjät ry:n perinteistä pitsiä Vanhalla kansalaisopistolla, Rauma

27.7. Kepparikavalkaadi ja GP-estekisat lapsille, Rauma

28.-30.7. Kansainväliset Suurmarkkinat, Rauma

29.7. Mustan Pitsin Yö, Rauma

29.-30.7. IskelmäKesä Rauma –festivaali, Rauma

29.-30.7. Pitsiviikon käsityöläismarkkinat, Rauma

2.-6.8. Rauman Festivo –musiikkipäivät, Rauma

5.8. Jääkiekon pitsiturnaus, Rauma

5.-7.8. Lapin Löylypäivät, Rauma

6.8.-14.8. Kesäteatteri ”Fahrenheit451”, Rauma

12.-13.8. Rauma Blues, Rauma

12.-14.8. Poroholman Elorieha, Rauma

19.-20.8. Augustin kalaasit –musiikkiviikonloppu, Rauma

19.-21.8. Blue Sea Film Festival, Rauma

27.8. Poroholman venetsialaiset, Rauma

Tapahtumia Raaseporissa

7.6.-23.8. Iltatori, tiistaisin klo 15-19 Stallöreninpuistossa, Tammisaari

11.6. Koko perheen kylätapahtuma Pohjan Päivä klo 10-15, Pohja

12.6. Lastenkonsertti Aarne Alligator ja Viidakkorumpu Mustion Linnassa klo 15, Mustio

22.6.-4.8. Raaseporin kesäteatteri (ruotsinkielinen), ”The Sound of Music”, Raasepori

18.6. Koko perheen liikuntapahtuma Kanonruset, Tammisaari

21.6.-22.7. Kesäteatteri Kunnon Kansleri Mustion Linnassa, Mustio

27.6.-8.8. Saaristoristeily Rödjanille Älgön saarelle maanantaisin 11-14, Tammisaari

29.6.-10.8. Saaristoristeily Jussarön saarelle keskiviikkoisin 11-16.30, Tammisaari

29.6.-27.7. Vanhan kaupungin opaskierros keskiviikkoisin Raatihuoneentorilta klo 11, Tammisaari

2.7. Vanhojen paloautojen päivä, Tammisaari

7.-10.7. Fiskarsin antiikkipäivät, Fiskars

7.-10.7. Billnäs perinne- ja antiikkipäivät klo 10-17, Billnäs

8.7. Merivoimien vuosipäivä, Tammisaari

9.-10.7. Bossa Nova Blues & Rock, Tammisaari

9.7. City-Kirppis Kuninkaankadulla, Tammisaari

16.-17.7. Keskiaikaa Raaseporissa, Raasepori

23.7. Nordcenter Music Festival, Tammisaari

29.7. Karjaan yö, Karjaa

6.-7.8. Faces-etnofestivaali, Fiskars

20.8. City Outlet, Tammisaari

27.-28.8. Maan maut lähiruokamarkkinat, Fiskars

22.-23.9. Tammisaaren perinteiset syysmarkkinat, Tammisaari

1.-2.10. Slow Food festivaali, Fiskars

Tapahtumia Ahvenanmaalla

18.6. Postisoutukilpailu Eckerö Grisslehamn, Ahvenanmaa

17.-18.6. Fishbait Rock Festival, Stallhalla

20.-23.6. Alandia Cup – 11-vuotiaiden jalkapalloturnaus, Ahvenanmaa

26.6.-2.7. Ahvenanmaan urkufestivaali, Ahvenanmaa

1.-3.7. Fransiskaanipäivät, Kökar

3.-5.7. Baltic Shanty Festival, Maarianhamina

8.-10.7. Visor så in i Norden, Kumlinge

9.7. Juoksukilpailut Käringsundsloppet & Semesterloppet, Eckerö

20.-24.7. Ahvenanmaan meripäivät, Maarianhamina

22.-30.7. Rockoff Festival, Maarianhamina

28.-30.7. Viikinkimarkkinat, Saltvik

2.-6.8. Katrina-kamarimusiikkifestivaali, Maarianhamina

13.8. Juoksukilpailu Bomarsund Trail Run, Sund

26.-27.8. Käringsund Triathlon, Eckerö

27.8. Muinaistulien yö, Maarianhamina

2.-4.9. Konstrundan-taidekierros

16.-18.9. Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Rauma tunnetaan monista kesätapahtumistaan, mutta etenkin perinteiset Pitsiviikot monine ohjeisohjelmineen kiinnostavat ihmisiä vuodesta toiseen. Kuva: VisitRauma.

Ahvenanmaa on perinteinen mökki- ja pyöräilylomakohde. Hyvät pyöräily- ja vaellusreitit takaavat matkailijoita paikkakunnalle, myös saariston kautta. Kuva: Tiiva Tahvanainen.

Anni Himberg

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

BEST WESTERN Hotel Seaport

Matkustajasatama Toinen Poikkikatu 2, Turku

www.hotelseaport.fi

Kokoustilat:Aulakabinetti 12 hlö, kapasiteetti 14 hlö diplomaatti. Tulli ja Konttorikabinetit, kumpaankin tilaan max 10 hlö, tilassa 8-10 hlön ryhmätyöpöytä. Conferens 1+2, max 45 hlöä/tila, kapasiteetti 18 hlö U-muoto, 45 hlö luokkamuoto, 60 hlö teatterimuoto. Kaikissa kokoustiloissa piirtoheitin, fläppitaulu, valkokangas ja datatykki. Conferens-tilassa lisäksi dvd-äänentoistolaitteet, puhelin.

Lue uusin näköislehtemme

12/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.12.2018


Seuraa meitä somessa