Julkaistu 12.09.2017 0          

Turun Kaupunginteatteri palasi jokirantaan

Peruskorjattu teatteritalo avataan Stingin säveltämän Viimeinen laiva -musikaalin Euroopan ensi-illalla. Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Turun Kaupunginteatteri on asettunut takaisin Aurajoen rannan teatteritaloon kolmen evakkovuoden jälkeen. Modernin repertuaariteatterin tarpeita vastaavaksi peruskorjattu teatteritalo avataan Stingin säveltämän Viimeinen laiva -musikaalin Euroopan ensi-illalla. Pikkukaupungin telakalle sijoittuva musikaali istuu erinomaisesti Turkuun, kuten esityksen ohjannut Mikko Kouki kertoo:

- Musikaalin tarina hiljenevästä telakasta olisi voinut tapahtua myös Turussa, jossa laivojen rakentamisella on pitkät perinteet. Teatteritalokin sijaitsee entisellä Aurajoen sataman tontilla ja talon arkkitehtisuunnitelman nimi oli aikanaan Teatterilaiva. Tiesin heti nähtyäni Viimeisen laivan Broadwaylla, että haluan tuoda tämän musikaalin Turkuun.

Turun Kaupunginjohtaja Aleksi Randell pitää Aurajoen kansallismaiseman kannalta merkittävänä, että vuonna 1962 rakennettu teatteritalo on viimein uudistettu arvoiseensa asuun. Randell uskoo, että uudistetuissa puitteissa nähdään jatkossakin vaikuttavia esityksiä:

- Nyt peruskorjatun kaupunginteatterin tekniikaltaan huippumodernit ja yleisöystävälliset tilat nostavat Turun suoraan Suomen teatterikaupunkien kärkeen. Meillä on lupa odottaa suuria kulttuurielämyksiä tulevina vuosina.

Kiinteistö Oy Turun Kaupunginteatterin hallituksen puheenjohtaja Jaakko Laaksonen toteaa myös peruskorjauksen ja laajennuksen tuoneen rakennuksen tähän päivään.

- Yleisölle näkyvimmät muutokset ovat laajennusosaan perustettu uusi näyttämö ja lämpiötilojen päivitys. Lisäksi rakennettiin takanäyttämö. Peruskorjauksen lähtökohtana oli säilyttää kaupunkikuvassa vanhat tutut tuntomerkit, kuten maamerkkinä toimiva näyttämötorni, mutta nykyaikaan päivitettynä.

Turun Kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama vahvistaa, ettäteatteritalo tarjoaa nyt erinomaiset puitteet paitsi teatterin tekemiseen, myös esityksistä nauttimiseen:

- Tuotantotilat vastaavat tämän päivän teatterityön vaatimuksia ja esitystiloissa on huipputason teatteritekniikka. Esitysten lisäksi talossa tapahtuu muutakin: lipunoston yhteydessä voi istahtaa Lippis-kahvilaan tai lounastaa ravintola Kivessä. Ennen teatteriesitystä voi illallisen ohessa ihailla Turun kauneinta maisemaa teatterin ylälämpiöstä.

Suurmusikaali Viimeinen laiva avaa syksyn ohjelmiston 15.9.

Turun Kaupunginteatteri jatkaa keväällä supersuosion saavuttaneen Tom of Finlandin jälkeenkin musikaalilinjalla. Syksyn ohjelmiston avaava Viimeinen laiva kertoo tarinan pikkukaupungista Wallsendista, jossa elämä on aina pyörinyt telakan ympärillä, mutta nyt sitä uhkaa alasajo – aletaan rakentaa viimeistä laivaa. Telakka on musikaalin säveltäneelle Stingille hänen lapsuudestaan tuttu ympäristö, jossa kerrotaan nyt sekä samaistuttava rakkaustarina että isän ja pojan kasvutarina.

Musikaalin päähenkilö, nuori Gideon Fletcher, unelmoi toisenlaisesta tulevaisuudesta, kuin telakalla työskentelevä isänsä ja ikätoverinsa. Hän jättää Wallsendin, telakan ja elämänsä rakkauden nähdäkseen maailmaa. Kun Gideon palaa kotiin 14 vuotta myöhemmin, hän löytää Wallsendista henkitoreissaan olevan telakan sekä toisen miehen kanssa kihloihin menneen nuoruudenrakastettunsa – ja päättää pelastaa molemmat.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Akipo Oy

Akipo Oy

Kirjanpitotoimistoja, Tilitoimistoja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Tammiluodon Viinitila

Lemlahti Parainen, Parainen

www.tammiluoto.fi

KP 50-120, R, S.

Lue uusin näköislehtemme

09/2017



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
ke 06.09.2017


Seuraa meitä somessa