Julkaistu 08.01.2018 0          

Piispanristin S-marketin rakentaminen alkaa

Moduuleista koostuva siirrettävä S-market nousee nykyisen Prisma Piispanristin piha-alueelle pikavauhtia. Uusi kauppa avataan 8.2.2018 ja se palvelee alueen asiakkaita uuden Prisma Piispanristin rakentamisen ajan.

- Uuden Prisma Piispanristin rakentaminen on meille iso investointi ja merkittävä kehityshanke alueen palveluiden parantamiseksi. Moduuleista koostuva kauppa on meille uutta ja ensimmäinen laatuaan. Moduulikauppa jää käyttöömme ja hyödynnämme sitä myös jatkossa verkostonkehittämishankkeissamme, kertoo Turun Osuuskaupan marketkaupasta vastaava toimialajohtaja Mikko Rauhanen.

- Uudesta siirrettävästä S-marketista tulee kunnon päivittäistavarakauppa. Myyntipinta-alaa moduulikaupalla on reilut 700 neliötä ja valikoimista löytyy noin 8 000 tuotetta. S-marketin omasta paistopisteestä saa myös vastapaistettua leipää ja leivonnaisia. Kaupan vierestä löytyy noin 100 parkkipaikkaa, Prismajohtaja Tuomo Makkonen kertoo.

Piispanristin S-markettiin siirtyy tuttua henkilökuntaa Piispanristin Prismasta. Yhteensä S-marketissa työskentelee noin 25 henkilöä. Loput prismalaiset siirtyvät töihin Turun Osuuskaupan muihin toimipaikkoihin.

Moduulikaupan toimittaa FM-Haus Oy Jokioisilta.

- Moduulirakentaminen on oikea ratkaisu silloin, kun tilatarve on nopeastikin muuttuva tai rakennus halutaan siirtää kätevästi paikasta toiseen. S-market Piispanristin puuelementtirakenteiset Mestarimoduulit tuodaan paikanpäälle valmiina ja lasketaan perustusten päälle. Erikoiskuljetukset alkavat maanantaina 8.1. heti aamutuimaan, kertoo FM-Haus Oy:n toimitusjohtaja Juhani Sjöman.

Nykyinen Prisma suljetaan 3.2.2018 ja kokonaan uusi Prisma Piispanristi avataan samalle paikalle jälleen huhtikuussa 2019.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

DS Smith

DS Smith

Aaltopahvilaatikot, Myynninedistämistä, Pakkauksia, Pakkaussuunnittelua

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 14.06.2018


06-08-liite/2018



Kesäliite
to 14.06.2018


Seuraa meitä somessa