Julkaistu 05.02.2018 0          
NIMITYS

Tom Sundell Wunderin toimitusjohtajaksi

Wunderin uusi toimitusjohtaja on Tom Sundell. Hän aloitti tehtävässään 1.2.2018. Kansainvälisen ohjelmistoliiketoiminnan osaaja tulee vetämään Suomessa, Englannissa, Saksassa, Virossa ja Latviassa toimivaa Wunderia. Verkkoliiketoimintaan, ketteriin menetelmiin sekä avoimen lähdekoodin järjestelmiin keskittyvä yritys pyrkii tänä vuonna lähes kaksinkertaistamaan liikevaihtonsa.

Tom Sundell (DI, MBA) on tehnyt pitkän uran kansainvälisessä ohjelmistoliiketoiminnassa.

- Olemme erittäin tyytyväisiä löydettyämme Tomin uudeksi toimitusjohtajaksemme. Tarvitsemme johtajan, joka tarttuu innokkaasti kasvuhaasteeseemme, mutta osaa tehdä sen yrityskulttuuriimme sopivalla tavalla, perustelee valintaa hallituksen puheenjohtaja Heikki Halme.

- Tomin tehtäviin kuuluukin kasvun keskellä ylläpitää ja edelleen kehittää sekä organisaatiota, että mainiota yrityskulttuuriamme, joka on yksi kilpailukykymme perustekijöistä, hän jatkaa.

- Olen jo huomannut, että Wunderiin on helppo tulla uutena työyhteisön jäsenenä avoimen ja innostuneen kulttuurin myötä. Minun tehtäväni tekee helpommaksi aikaisemmin tehty järjestelmällinen työ kasvun aikaansaamiseksi ja, varsinkin kokoon nähden, tukeva jalansija Suomen lisäksi myös Euroopan suurimmilla markkinoilla, toteaa uusi toimitusjohtaja Tom Sundell.

Wunder on kansainvälinen digitaalisten palvelujen asiantuntijayritys. Yhtiöiden liikevaihto on yli 8 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on tällä hetkellä yli 130 viidessä eri maassa. Suomessa Wunderilla on toimistot Helsingissä ja Turussa. Wunder-yritysryhmään kuuluvat Wunder Finland Oy, Wunderkraut GmbH, Wunder Ltd, Wunder Estoni Oü sekä Wunder Latvia SIA.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Skärgårdens Brunnsborrning Ab

Skärgårdens Brunnsborrning Ab

Kaivonporausta, Maankäytönsuunnittelua

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Naantalin Matkailu Oy

Kaivotori 2 (Flemingin- ja Nunnankadun kulmassa), Naantali

www.naantalinmatkailu.fi

Kaiken kokoisille yritystilaisuuksille erilaiset kokouspaikat ja saunat, räätälöidyt oheisohjelmat, uniikit yöpaikat Naantalin Auringon alla.

Lue uusin näköislehtemme

01-02/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 08.02.2018


Seuraa meitä somessa