Julkaistu 15.03.2018 0          
NUORTEN YRITTÄJIEN KOLUMNI

Mitä kuuluu BisnesAkatemiaan?

Nuorten Yrittäjien toimikunnassa on varattu paikka Turun ammattikorkeakoulun BisnesAkatemian edustajalle.

Olen Tia Merisaari, ensimmäisen vuoden tradenomiopiskelija BisnesAkatemiasta. Edustan Varsinais-Suomen Nuorten Yrittäjien toimikunnassa opiskelijoita. Toimikunnassa on paikka BA-opiskelijoille, jotta myös tulevat yrittäjät pääsevät vaikuttamaan toimintaan. Odotan innolla toimikunnan mukanaan tuomia verkostoja ja uusien ihmisten tapaamista. Lisäksi minua kiinnostaa nuorten yrittäjien toiminnan kehittäminen ja bisnesakatemialaisten sitouttaminen mukaan toimintaan. Opinnoissani mielestäni parasta on ollut tiimien rajat ylittävä toiminta ja yhteisöllisyys, jotka näkyvät jokapäiväisessä toiminnassamme.

Tapahtumarikas kevät

Syksyllä aloittanut BA-sukupolvi on saanut seurata vierestä aiempien osuuskuntien toimintaa ja nyt on meidän vuoromme loistaa. Ilmapiiri kannustaa yrittäjyyteen ja projektit ovat entistä monipuolisempia. Olemme kuitenkin onnistuneet pitämään toiminnassamme selkeän linjan ja valitsemaan projekteja omien kiinnostuksen kohteidemme mukaan. Vastapainoksi työnteolle, pääsemme maaliskuussa myös juhlimaan, sillä silloin koittavat BisnesAkatemian vuosijuhlat, johon pääsevät nyt ensimmäistä kertaa mukaan myös Turun osuuskunnat.

Kevät tuo mukanaan uusia tuulia myös koko BisnesAkatemia yhteisölle. Tällä lukukaudella meillä aloitti kaksi monikansallista maahanmuuttajaosuuskuntaa ja kiinalaisten vaihto-opiskelijoiden muodostama osuuskunta. Näiden toiminta ja projektit ovat lähteneet hyvin käyntiin. Kansainvälistynyt ilmapiiri tarjoaa paljon uusia oppimis- ja yhteistyömahdollisuuksia. Lisäksi BisnesAkatemiaan valittiin uusi yhteisövastaava Peetu Tulonen. Peetun tehtävänä on edistää yhteisön kehitystä ja päätavoitteekseen hän mainitsee toiminnan kehittämisen ammattimaisempaan suuntaan.

Yritysyhteistyön lisääminen on aina kaivattua ja siksi toivotankin jokaisen tervetulleeksi tutustumaan BisnesAkatemiaan sekä jakamaan ideoita ja kokemuksia opiskelijoiden kanssa. Innostavaa kevättä kaikille!

Tia Merisaari
Osuuskunta WIMO Group

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Ruoppaus ja Kuljetus Simola

Ruoppaus ja Kuljetus Simola

Ruoppausjätteen vesikuljetus, Ruoppausta, Vesirakentaminen

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

12/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.12.2018


Seuraa meitä somessa