Julkaistu 07.05.2018 0          
NIMITYS

Gunilla Sjöberg nimitetty Aboan johtajaksi

VTM Gunilla Sjöberg on nimitetty Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut Oy:n johtajaksi 16.4.2018 alkaen. Tieteellisten kongressien ja seminaarien toteuttamiseen erikoistunut Aboa perustettiin vuoden 2017 alussa, kun Turun yliopisto siirsi kongressitoimiston henkilökunnan ja toiminnot perustamaansa yhtiöön.

Aboan uusi johtaja Gunilla Sjöberg visioi yhtiön olevan tulevaisuudessa asiantunteva, ketterä ja dynaaminen täyden palvelun kongressi- ja tapahtumatoimisto. Aboalla on jo entuudestaan vankka kokemus niin kansallisten kuin kansainvälisten tieteellisten kongressien ja seminaarien suunnittelusta ja järjestämisestä.

– Tulemme tuottamaan uusia asiakaslähtöisiä palvelumuotoja, tapahtumakonsepteja ja myös kongresseille ja tapahtumille sopivia markkinointi- ja viestintäpalveluita. Pyrimme myös löytämään kustannustehokkaita tapoja käyttää modernia teknologiaa Aboan järjestämissä kongresseissa ja tapahtumissa, Sjöberg kertoo.

Sjöberg on työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta ammattikorkeakoulu Arcadan viestintäpäällikkönä Helsingissä ja sitä aiemmin hän toimi Veritas-ryhmän viestintäpäällikkönä Turussa. Sjöbergillä on vankka kokemus viestinnästä, markkinoinnista, brändinhallinnasta sekä johtamisesta ja kehitystyöstä.

Aboan hallituksen puheenjohtajan, Turun yliopiston vararehtori Riitta Pyykön mukaan aktiivinen ja monipuolinen kongressi- ja tapahtumatoiminta on olennainen osa elävää kaupunkikulttuuria.

– Aboalla on tärkeä tehtävä tukea kaupungin tavoitetta asiantuntevalla kongressi- ja tapahtumaosaamisellaan ja samalla vahvistaa kaupungin vetovoimaa ei vaan kongressi- ja tapahtumapaikkana vaan myös innovaatioympäristönä ja kansainvälisenä korkeakoulukaupunkina, Pyykkö sanoo.

Sjöberg kertoo, että Aboan toiminta tulee jatkossa laajenemaan myös muiden tapahtumien kuin kansainvälisten tieteellisten kongressien suuntaan.

– Kongressit ja tapahtumat ovat tärkeitä verkostoitumisen kannalta, mutta hyvin toteutettu tapahtuma vahvistaa myös järjestäjätahojen brändiä, Sjöberg sanoo.

Aboa kongressi- ja tapahtumapalvelut osakeyhtiön omistavat Turun yliopiston UTU Holding Oy, Åbo Akademi, Turun kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu Oy sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Hefman Oy

Hefman Oy

Henkilöstön vuokrausta ja välitystä, Henkilöstöpalvelut, Logistiikkapalvelut, Rekrytointipalveluja, Työvoimanvuokraus, Varastointipalveluja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Juhliva

Fiskarsinkatu 7, Turku

Juhliva tarjoaa Turun alueen parhaat tilat juhliesi järjestämiseen. Saunat, juhlatilat, kokoustilat. Juhliva tarjoaa asiakkaille myös lisäpalveluja, tarjoamme juhlasi järjestämiseen kaluste vuokrausta, DJ-Palvelut, Sisustuspalvelu, Esiintyjät, Ohjelmat/Teemat, Kutsujen teko.

Lue uusin näköislehtemme

05/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.05.2018


Seuraa meitä somessa