Julkaistu 08.05.2018 2          

Yrittäjät kannustaa yrityksiä maksamaan henkilöstön työttömyyskassamaksun

Suomen Yrittäjät kannustaa jäsenyrityksiään harkitsemaan henkilökuntansa työttömyyskassan jäsenmaksun maksamista liitoista riippumattomaan työttömyyskassaan.

– On myös yrityksille tärkeää, että työntekijöiden työttömyysturva on kunnossa. Se tuo turvaa muutosten varalle ja vähentää epävarmuutta. Tämä luo myös hyvää työnantajakuvaa, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Korostan, että tämä on Suomen Yrittäjien työvaliokunnan kannustus. Yrittäjällä on tietenkin vapaus valita harkintansa mukaan.

Yrittäjät arvostelee joitakin ammattiliittoja siitä, että ne kytkevät perusteettomalla tavalla markkinoinnissaan ammattiliiton ja työttömyyskassan vahvistaakseen asemaansa.

– Ammattiyhdistystoiminta kuuluu vapaaseen yhteiskuntaa, mutta ei ole oikein, että työntekijöille annetaan ymmärtää, että liitto ja kassa kuuluvat yhteen, Pentikäinen toteaa.

Yrittäjät kannustaa sen vuoksi yrittäjiä harkitsemaan nimenomaan liitoista riippumattoman Yleisen työttömyyskassa YTK:n jäsenmaksun maksamista.

– YTK on luotettava ja tehokas kassa, joka ei ole naimisissa ammattiliiton kanssa, Pentikäinen perustelee.

– Haluamme tällä tavalla myös herättää keskustelua siitä, miten ammattiliitot koplaavat liittoja ja kassoja oman asemansa vuoksi, hän sanoo.

Työoikeudellisesti työttömyyskassan jäsenmaksun suorittaminen on henkilöstöetu, jossa työnantaja maksaa työntekijöidensä puolesta kassamaksun työttömyyskassaan.

Käytännössä tämä voidaan toteuttaa siten, että työnantaja informoi työntekijöitä mahdollisuudesta liittyä avoimeen työttömyyskassaan ja ilmoittaa maksavansa YTK:n laskun työntekijän puolesta, kun tämä toimittaa kassan jäsenmaksulaskun työnantajalle.

– Suoritus on työntekijälle normaalia rahapalkkaa, josta työnantajan on toimitettava ennakonpidätys, työmarkkinajohtaja Janne Makkula muistuttaa. Palkansaajalla on oikeus lopullisessa verotuksessaan aiheutuneita kustannuksia vastaaviin vähennyksiin.

Suomen Yrittäjät on päättänyt maksaa oman henkilökuntansa kassamaksut Yleiseen työttömyyskassa YTK:hon.

– Haluamme myös testata, miten tämä toimii, Pentikäinen sanoo.


Kommentit

Kaarle Pieni 09.05.2018 klo 08:05

Ehdotus periaatteessa hyvä.

Sanojen käyttö tässä ehdotuksessa ei kyllä ollut viisasta. " ...jäsenmaksun maksamista liitoista riippumattomaan työttömyyskassaan" luo turhia vastakkainasetteluja.

"...tarjoamaan riippumattoman työttömyyskassan jäsenyyden työsuhde-etuna" olisi parempi.

Työsuhdeauton tai -ruokailupaikan työnantaja päättää luonnollisesti, eikä se syrji toisia automyyjiä tai ravintoloita.


Nyt ei näytä oikein hyvältä... 10.05.2018 klo 10:05

Eipä ole kovin tasapuolista, että työnantaja maksaa yhden työttömyyskassan jäsenmaksun mutta ei jonkun muun työttömyyskassan maksua, tai että maksaa osalle ja osalle ei. Tämä saattaa olla rangaistavaa syrjintää. Enpä olisi itse ensimmäisenä kokeilemassa.

Tämä ulostulo antaa Yrittäjistä kuvan ja viestin, josta en oikein pidä. Ovatko Yrittäjien jäsenet porukkaa, joille ay-liike on vihollinen? Pelisäännöistä kiinni pitävälle yrittäjälle ay-liike ei aiheuta päänvaivaa puoleen eikä toiseen.


Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Skärgårdens Brunnsborrning Ab

Skärgårdens Brunnsborrning Ab

Kaivonporausta, Maankäytönsuunnittelua

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

05/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.05.2018


Seuraa meitä somessa