Julkaistu 13.08.2018 0          
Tavoitteena käynnistää markkinavuoropuheluja yritysten ja kuntien välillä

Kuntakiinteistöjen energiatietoja tuotu avoimeksi dataksi

Kunnat omistavat suuren määrän kiinteistöjä, joiden energiaratkaisuissa on runsaasti parannettavaa. Kuudesta varsinaissuomalaisesta kunnasta on alkuvuoden aikana kerätty kiinteistökohtaista dataa ja tiedot on viety Lounais-Suomen dataportaalin yleisesti saataville.

Mukana on tietoja jo 126 kuntakiinteistöstä Kemiönsaaren, Liedon, Loimaan, Salon, Someron ja Uudenkaupungin alueelta. Rakennusten perustietojen lisäksi tietoa on koottu muun muassa kulutuksista, lämmityksestä, ilmanvaihdosta ja valaistuksesta.

Avoimen datarajapinnan kautta avautuu myös yrityksille kuntien kiinteistöihin liittyvä liiketoimintapotentiaali. Työ on osa Valonian koordinoimaa ELLE-hanketta (Energiaan liittyvän liiketoiminnan edistäminen Varsinais-Suomessa), jonka tarkoituksena on edistää kuntien innovatiivisia energiaratkaisuja markkinavuoropuhelun keinoin. Avoimen datan myötä avautuu mahdollisuus tarkastella yritysten tuotteita ja palveluita kiinteistöjen ja kuntien tarpeiden lähtökohdista.

Markkinavuoropuheluita alustavia tilaisuuksia aiotaan pitää syksyn mittaan kolme kappaletta. Teemat on valittu hankkeessa kuntien kiinteistöihin tehtyjen energiakatselmointien perusteella ja ne ovat Lämpö palveluna, Ilmanvaihto ja lämmöntalteenotto sekä Valaistus ja valaistuksenohjaus.

Näistä teemoista kiinnostuneita yrityksiä kannustetaan nyt osallistumaan mukaan luomaan pohjaa varsinaissuomalaisittain uudenlaiselle kuntahankintaosaamiselle. Yrityksen teemoihin liittyvästä tarjonnasta tai avoimen datan perusteella löytyneistä soveltuvista kehityskohteista voi ilmoittaa hankkeen vetäjälle joko sähköpostitse tero.viander@valonia.fi tai puhelimitse 0405212729.

ELLE-hanketta rahoittaa EU:n aluekehitysrahasto ja hankeaika jatkuu helmikuun 2020 loppuun saakka.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

L&S Tilipalvelu Oy

L&S Tilipalvelu Oy

Kirjanpitotoimistoja, Palkanlaskentapalveluja, Tilitoimistoja

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

11/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.11.2020


11-liite/2020



Liite
to 12.11.2020


Seuraa meitä somessa