Julkaistu 13.09.2018 1          
NIMITYKSIÄ

Mari Männistö SHIFTin toimitusjohtajaksi

SHIFT Splash ja Mari Männistö. Kuva: Lisa Mc Whirter.

SHIFT Businessfestivaalin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Mari Männistö, 34. Männistö on Turun kauppakorkeakoulun kasvatti, ja tehnyt työuransa erilaisissa myynnin ja markkinoinnin asiantuntija- ja johtotehtävissä. Männistö aloittaa tehtävässä syyskuun puolivälissä, aiemman toimitusjohtajan Alexander Törnrothin siirryttyä elokuun alussa Teknologiateollisuus Ry:n yhteydessä toimivan uuden Tekoälykiihdyttämön johtoon.

Turkulainen yritystapahtuma SHIFT järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016, keräten paikalle Turun Linnalle yli 1000 kävijää. Noihin aikoihin Männistö johti perheyrityksen haarakonttoria Turussa, ja tuli mukaan järjestelytiimiin vapaaehtoiseksi nuorkauppakamariharrastuksensa kautta. Nälkä kasvoi syödessä vuosien varrella, ja viime vuoden lopulta saakka Männistö on työskennellyt täysipäiväisesti SHIFTin viestintä- ja markkinointipäällikkönä.

- On ollut hienoa kasvaa SHIFTin mukana, ja minulle on suuri kunnia tulla valituksi toimitusjohtajaksi tapahtumaa alusta saakka luotsanneen Alexanderin saappaisiin. Luvassa on sopivasti saavutettujen tavoitteiden ja suuntaviivojen hyödyntämistä, mutta myös uusia tuulia, Männistö lupaa.

Itse päätapahtuman lisäksi, SHIFT tulee panostamaan entisestään myös ympärivuotiseen toimintaan.

- SHIFT ei ole enää vain yksi tapahtuma. Palvelemme ekosysteemiä monin eri tavoin. Esimerkiksi SHIFT Investor Network -verkosto toimii aktiivisesti läpi vuoden. Myös täysin uudenlaista toimintaa on luvassa, mutta siitä lisää myöhemmin, kertoo Männistö salamyhkäisenä.

- Salamyhkäisyyden verhoa raotan kuitenkin jo nyt mielelläni SHIFTin tuomista mahdollisuuksista kiinnostuneille yrityksille, koska toiminnan laajentuessa etsimme SHIFTin kumppaniverkostoon uusia yrityksiä entistä laajemmalla pohjalla. Suurempia julkistuksia on tulossa loppuvuodesta.

SHIFT Business Festival järjestetään ensi vuonna 29. - 30. elokuuta.

SHIFT Business Festival on ainutlaatuinen kansainvälinen yritystapahtuma, joka järjestetään Turussa seuraavan kerran 29.-30.8.2019.

Kävijäkunta koostuu uuden teknologian ja perinteisten teollisuudenalojen johtajista ja vaikuttajista, jotka SHIFTissä syventyvät keskusteluun teknologian tulevaisuudesta ja sen kehitykseen liittyvistä eettisistä kysymyksestä. SHIFTin taideohjelma on myös suunniteltu herättämään ajatuksia aiheesta.

Tapahtuman taustalla on voittoa tavoittelematon yhdistys Shift ry, jonka tavoite on varmistaa, että teknologinen kehitys on kestävää ja vastuullista.


Kommentit

jaakko 13.09.2018 klo 14:09

Kummallista. Miksi?

Tunnen itsekin jopa useita > 50v kokeneita ja aivan varmasti pätevämpiä johtajia. Jopa kortistossa. Ja juu, eivätkä ole mitään vanhaan jämähtänyttä sakkia nämäkään, vaan aikaansa seuraavia, koko ikänsä uutta opiskelleita ja omaksuneita.

Miksi näitä ei ole kysytty? Eikös kokemuksen ja osaamisen tulisi ratkaista?


Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

L&S Tilipalvelu Oy

L&S Tilipalvelu Oy

Kirjanpitotoimistoja, Palkanlaskentapalveluja, Tilitoimistoja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Kartanon Karkuri Oy

Karsluodontie 14, Uusikaupunki

www.kartanonkarkuri.fi

KP 158, R (ei anniskeluoikeuksia), S. Paintball, maalaisolympialaiset, ihmispallot, kotasauna, palju, laavu ja rantasauna.

Lue uusin näköislehtemme

10/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 11.10.2018


Seuraa meitä somessa