Julkaistu 23.11.2018 0          
Arkea jatkaa toimintaansa markkinoilla

Arkea jakautuu kahdeksi yhtiöksi

Arkea jakautuu osittain siten, että siitä jakautuu omistajiensa sidosyksikkönä toimiva Kaarea Oy. Kaarea aloittaa toimintansa 1.1.2019. Arkea jatkaa toimintaansa markkinoilla toimivana yhtiön palvellen sekä yrityksiä että osallistuen julkisiin kilpailutuksiin.

Kaupungin mukaan tämä antaa Arkealle mahdollisuuden keskittyä lisäarvon tuottamiseen omille asiakkailleen ja Kaarea Oy:n nykyisillä ja uusilla omistaja-asiakkailla on mahdollisuus hankkia laadukkaita ja kustannustehokkaita tukipalveluita.

Osittaisjakautumisen taustalla on varautuminen sekä sote- ja maakuntauudistukseen että muuttunut kilpailulainsäädäntö.

– Tarkoituksena on että Kaarea Oy voisi jatkossa tuottaa maakunnan tukipalvelut, eikä uutta erillistä yhtiötä tarvitsisi perustaa, kertoo apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakautumisen jälkeen Turun kaupunki hankkii Kaarea Oy:ltä vain kiinteistöjen kunnossapitopalveluita. Tähän asti Turun kaupungin inhouse-yhtiönä toiminut Arkean tytäryhtiö Arkea Kunnossapito Oy siirtyy Kaarean tytäryhtiöksi ja vaihtaa nimensä Kaarea Kunnossapito Oy:ksi.

Arkeassa on valmisteltu osittaisjakautumista siitä lähtien, kun Turun kaupunginvaltuusto päivitti omistajapolitiikkaansa Arkean osalta. Osittaisjakautuminen toteutetaan vuodenvaihteessa 2018–2019, jolloin erotetaan sidosyksikköliiketoiminta markkinaehtoisesta liiketoiminnasta. Sekä Arkea että Kaarea tuottavat jatkossa samoja palveluita: ruoka-, siivous-, kiinteistönhoito- ja toimitilapalveluita. Jatkossa Kaarea tuottaa palveluita vain omistajilleen ja Arkea toimii markkinoilla.

Jakautuminen ei vaikuta kummankaan yhtiön henkilöstön asemaan eikä asiakkaiden voimassa oleviin sopimushintoihin. Yhtiöillä on sama toimiva johto, mutta eri hallitukset.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Tilitoimisto Kimmo Heikkinen Ky

Kirjanpitotoimistoja, Tilitoimistoja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Turun Linna

Linnankatu 80, Turku

www.turku.fi/turunlinna/vuokrattavat-tilat

Ainutlaatuisen historiallinen juhla- ja kokousmiljöö, jossa monipuolisia yksittäisiä tiloja 10-250 hengelle. Linnassa myös 120 hengen kokoustila, jossa täydellinen AV –tekniikka kiinteänä. Juhlatiloissa voidaan järjestää tilaisuuksia jopa yli 500 hengelle. Tutustu kokous- ja juhlatiloihin www.turku.fi/turunlinna/vuokrattavat-tilat. Tilavarauksista ja tarjoilusta vastaa Fazer Food Co meeting & events / Juhana Herttuan Kellari. Tiedustelut ja varaukset puh. 020 729 6905.

Lue uusin näköislehtemme

04/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.04.2020


Seuraa meitä somessa