Julkaistu 28.11.2018 0          

Naantalin Energia ja Naantalin Satama lahjoittavat kaupungille juhlavuoden jouluvalaistuksen

Naantalin kaupungin 575-vuotisjuhlien kunniaksi Naantalin Energia ja Naantalin Satama lahjoittavat joulukadun avajaisiin juhlavalaistuksen. Kaupungintalo valaistaan näyttävästi talvisilla ja jouluisilla sävyillä, jotka värittävät kaupunkikuvaa vuoden loppuun asti. Joulukadun avajaisviikonlopun ajan valaistuksessa käytetään myös kaupungintalon katolta komeita valokiiloja taivaalle luovia beam-valoja.

– Haluamme tuoda oman kortemme kekoon kaupungin juhlavuoden loppuhuipentumaksi. Toivomme, että juhlavalaistus ilahduttaa kaupunkilaisia vuoden pimeimpänä aikana, sanoo Naantalin Energian ja Naantalin Sataman toimitusjohtaja Pasi Haarala.

Joulukadun avajaiset järjestetään Naantalin torilla torstaina 29. marraskuuta klo 18.00–19.30. Jouluvalojen sytyttämisen lisäksi tarjolla on ohjelmaa ja jouluista purtavaa koko perheelle. Myös joulupukki on tavattavissa.

Jouluvalaistuksen toteuttaa tapahtumatekniikka-, valo- ja dj-palveluihin erikoistunut Teknoaitta.

Naantalin kaupunki perustettiin 23. elokuuta 1443, ja se on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Kaupunki sai alkunsa, kun Suomen ainoa birgittalaisluostari päätettiin sijoittaa Ailostenniemeen. Tällöin alueen yhteisölle myönnettiin kauppa- ja kaupunkioikeudet luostarin palveluiden turvaamiseksi. Kaupungin perusti Kalmarin unionin maita hallinnut kuningas Kristoffer Baijerilainen.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

AC & Heating System Oy

AC & Heating System Oy

Ilmalämpö- ja ilmavesilämpöpumput, Ilmalämpöpumppujen huolto

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ravintola Verkahovi

Verkatehtaankatu 4, Turku

KP 10-40, R 140, myös kokoustarjoilut ja pitopalvelu.

Lue uusin näköislehtemme

05/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.05.2019


Seuraa meitä somessa