Julkaistu 29.11.2018 0          

Salolaiset yritykset hakivat kontakteja Kiinasta

Matchmaking-tilaisuus meneillään Qingdaossa, etualalla SATEL Oy:n toimitusjohtaja Markus Kantola, takana IT-Linen toimitusjohtaja Hannu Karlsson ja Piiroinen Oy:n varatoimitusjohtaja Pasi Aaltonen.

Salon kaupunki järjesti paikallisille yrityksille tutustumismatkan Kiinaan, Salon ystävyyskaupunkeihin Qingdaoon ja Wuhaniin. Vierailun aikana yritykset pääsivät osallistumaan matchmaking-tilaisuuksiin ja yrityksille erikseen räätälöityihin tapaamisiin.

Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna tiedusteli viime kesänä salolaisilta yrityksiltä, olisiko näillä tarvetta ja mielenkiintoa käyttää Salon kaupungin Kiina-kontakteja oman Kiina-yhteistyöhönsä edistämiseen. Kymmenkunta salolaista yritystä ilmaisi kiinnostuksensa.

- Kiinassa kaupunginjohtajilla on paljon vaikutusvaltaa myös yrityselämässä ja heidän käytössään oleva verkosto on valtava. Kiinalaisessa kulttuurissa henkilökohtaisten suhteiden ja viranomaistuen merkitys liike-elämässä on hyvin suuri. Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten on vaikea yrittää Kiinan markkinoille yksin ja siten virallisen ystävyysyhteistyön tuoma tuki on heille merkittävä apu, luonnehtii Inna vierailun taustoja.

Vierailu toteutettiin 18. - 23.11.2018. Molemmissa kaupungeissa oli varattu kaksi päivää niin kutsutuille matchmaking-tilaisuuksille ja yrityksille erikseen räätälöidyille tapaamisille. Omakustanteisella matkalla mukana olivat Cencorp Automation Oy, Konepaja-Heinä Oy, IT-Line Oy, SATEL Oy, Arvo Piiroinen Oy, HealthFOX Ltd, Areva Solar Oy sekä Salo IoT Campus.

- Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon tällä matkalla on saanut uutta tietoa ja oppia siitä, miten Kiinassa toimitaan. Tämä ensimmäinen vierailu ei meidän yrityksellemme välttämättä tuo suoranaisia businessmahdollisuuksia, mutta siemen on kylvetty ja tästä on hyvä jatkaa, summaa matkan antia IT-Line Oy:n toimitusjohtaja Hannu Karlsson.

Arvo Piironen Oy haluaa päästä Kiinan markkinoille jääkiekko- ja monitoimiareenoilla.

- Me etsimme Kiinasta projektien lisäksi yhteistyökumppania. Tällä matkalla saimme muutaman todella hyvän kontaktin, joiden kanssa työ jatkuu välittömästi, varatoimitusjohtaja Pasi Aaltonen Arvo Piiroinen Oy:stä puolestaan kertoo.

Kaupunginjohtaja Lauri Inna esitteli lisäksi virallisissa kaupungin tapaamisissa salolaisten yritysten osaamista, joka saattaa poikia lisää kontakteja vierailun jälkeen. Kaupungin elinkeinoyhtiö Yrityssaloa matkalla edusti yritysasiamies Jouko Urmas, joka allekirjoitti yhteistyösopimuksen Wuhanin kaupungin investointiosaston kanssa. Matkan aikana edistettiin myös koulutusvientiä.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

05/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 16.05.2019


Seuraa meitä somessa