Julkaistu 14.12.2018 0          
KOLUMNI

Kestävä kehitys on osa matkailuyrityksen arkea

Ilmastoasiat huolestuttavat niin matkustajia kuin matkanjärjestäjiä. Lokakuussa julkaistun, paljon huomiota herättäneen hallitusten välisen ilmastopaneelin raportin myötä moni syyttävä sormi osoittaa myös matkailuteollisuuden suuntaan. Useissa medioissa on julkaistu vanhentuneiden lentolaskureiden pohjalta tehtyjä laskelmia lomamatkustuksen hurjista ympäristövaikutuksista. Virheellisiä laskurimalleja on saatu julkisuudessa oikaistua, mutta silti matkailuyritykset eivät voi - tuskin haluavatkaan - pistää päätään pensaaseen keskustelussa matkailun kielteisistä sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista. Ympäristövaikutuksia emme voi matkailualalla välttää. Matkailu on yksi maailman nopeimmin kasvavista elinkeinoista ja etenkin kehittyvissä maissa yksi tärkeimmistä. Matkailualan vaikutukset näkyvät niin taloudessa kuin koko yhteiskunnassa ja ihmisten elinympäristössä. Köyhimmillä mailla ei ole mahdollisuuksia estää matkailun mahdollisia haittavaikutuksia. Onnistuessaan esimerkiksi luontoa säilyttävä ja suojeleva luontomatkailu voi taas tuoda paikalliselle väestölle kaivattuja tuloja. Kansainvälisten matkailuyritysten taloudellisella tuella on myös rakennettu monen kehittyvän valtion infrastruktuuria, kuten tie-, vesi- ja viemäriverkostoja.

Matkailuyritysten, kuten yritysten yleensäkin, tulee kantaa vastuuta omasta toiminnastaan, työntekijöistään ja toiminta-ympäristöstään. Yhteiskuntavastuullinen matkailuyritys pyrkii myös kestävään matkailuun eli estämään ja minimoimaan matkailutuotteiden negatiiviset vaikutukset ja kasvattamaan niiden positiivisia vaikutuksia. Näihin tavoitteisiin pyrkiessään se panostaa mm. luonnonvarojen vastuulliseen käyttöön, jätteen ja päästöjen vähentämiseen sekä maisemien ja paikallisten kulttuurien suojeluun. Asiakkaille tulee myös viestiä kestävästä matkailusta ja siitä, mitä jokainen voi tehdä sen edistämiseksi.

Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n (SMAL) jäsenyritykset ovat hyväksyneet eettiset ohjeet ja sitoutuneet noudattamaan niitä. Olemme pitäneet esillä kestävän matkailun -teemaa eri tavoin 1990-luvun alusta lähtien. Matkailun sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia on käsitelty niin alan sisäisissä kuin viranomaisvetoisissa työryhmissä. Tuloksena on syntynyt seminaareja, koulutusmateriaalia, raportteja, esitteitä ja julistuksia.

Matkustajalla itsellään on tärkeä rooli; matkustajan tulee kunnioittaa paikallisia kulttuureja sekä luonnon monimuotoisuutta ja maisemia. Matkustajien toimien tulee kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän. Mahdollisuuksien mukaan matkustajia ja lomailijoita tulee kannustaa myös yhteistyöhön paikallisten yhteisöjen ja ihmisten kanssa sekä ostamaan ja suosimaan paikallisia tuotteita ja palveluita. Sekä matkustajien että matkailuyrittäjien tulee myös vastustaa aktiivisesti matkailun laittomia, loukkaavia ja hyväksikäyttäviä muotoja.

Joulun aika on yksi suurimmista matkailusesongeista ja suomalaisiakin matkustaa tuhansittain lomanviettoon ulkomaille. Jokainen matkustaja on tärkeässä roolissa vastuunkantajana matkailun kestävässä kehityksessä.

Hyvää ja vastuullista joulumatkaa!

Heli Mäki-Fränti (toimitusjohtaja) ja Kirsi-Marja Salonen (puheenjohtaja)
Suomen matkatoimistoalan liitto ry (SMAL)

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Turun Länsivankkurit Oy

Turun Länsivankkurit Oy

Matkailuajoneuvojen huolto, tarvikkeet ja varaosat, Matkailuajoneuvojen myynti, Matkailuautoja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

04/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 11.04.2019


Seuraa meitä somessa