Julkaistu 11.01.2019 0          

Turun keskusta-alueelle kaavaillaan uutta päiväkotia

Turun kaupunki on selvittänyt, voisiko ns. Mars -korttelin kiinteistöjä jalostaa varhaiskasvatuksen tarpeisiin. Kohteen muuttaminen päiväkotikäyttöön nykyisiä tiloja korjaamalla sekä osittain uudisrakentamalla nähdään mahdollisena ja hankkeesta on laadittu tarveselvitys. Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto käsittelee päiväkodin tarveselvitystä kokouksessaan maanantaina 14.1.2019.

Turun kaupunki omistaa Mars -korttelin kiinteistön, jolla tarkoitetaan Sairashuoneenkadun, Linnankadun ja Puistokadun rajaamaa tonttia. Kokonaisuus koostuu useammasta historiallisesta rakennuksesta, joista yksi toimii nykyään päiväkotina ja kaksi yhdistyskäytössä. Lisäksi kokonaisuudessa mukana on entinen retkeilymaja Turku Hostel.

Rakennukset ovat suojeltuja hostellia lukuun ottamatta ja tiloihin kohdistuu merkittäviä korjaustarpeita tulevaisuudessa. Samaan aikaan keskusta-alueella on suuri tarve kunnallisille päivähoitopaikoille ja etenkin vuorohoidon tarjonnan lisäämiselle.

Nyt laaditussa tarveselvityksessä huomioidaan Sairashuoneenkadun, Förituvan ja hostellin rakennukset, mutta ei niin sanottua Köydenpunojantaloa.

Tarveselvityksessä esitetään, että Sairashuoneenkadun päiväkotirakennus kunnostetaan ja se jää päiväkotikäyttöön. Tilaan voidaan sijoittaa 4 päivähoitoryhmää. Sairashuoneenkadun päiväkodin ja Förituvan välille tehdään kaavan sallima lisärakennus. Tähän voidaan rakentaa suurin osa tulevien ryhmien eteistiloista, hissi, yhteissali ja työhuoneita. Föritupa kunnostetaan ja otetaan päiväkotikäyttöön. Tiloihin sijoittuu 2 päivähoitoryhmää ja avoimen sekä kerhotoiminnan tila. Linnankatu 39 rakennuksen (entinen hostelli) yksikerroksinen siipiosa muutetaan päiväkotikäyttöön. Tiloihin voidaan sijoittaa vuorohoidon 5 ryhmää (2 ympärivuorokautista ryhmää ja 3 vuorohoitoryhmää).

Hanke korvaa Sairashuoneenkadun päiväkodin nykyiset paikat (51), mutta muilta osin hoitopaikkamäärä lisääntyy. Uusia paikkoja saadaan yhteensä noin 190.

Hanke kytkeytyy laajempaan palveluverkkoselvitykseen

Turun kaupunki on parhaillaan päivittämässä varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitystä. Selvityksen on määrä valmistua kesään 2019 mennessä. Mars -korttelin hankesuunnitelmassa huomioidaan myös tuon tarkastelun tulokset.

Lopullista toteutttamispäätöstä hankkeesta ei tässä vaiheessa tehdä, vaan mikäli kaupunkikehitysjaosto hyväksyy tarveselvityksen, käynnistyy kohteen hankesuunnitteluvaihe.

Mikäli päiväkotihankkeeseen ryhdytään, rakennuksiin toteutetaan nykyaikaiset vaatimukset täyttävät lämmitys-, ilmanvaihto- ja sähköjärjestelmät sekä nykyaikaiset wc- ja märkätilat. Sairashuoneenkadun ja Förituvan rakennukset vajoavat, joten niihin pitää tehdä perustusten vahvistukset.

Muutostyöt on tarkoitus aloittaa entisestä hostellista, johon Sairashuoneenkadun lapsiryhmät voitaisiin siirtää ja tämän jälkeen siirrytään operoimaan tontin toisessa laidassa. Tällä tavalla korttelin ulkopuolisia väistötiloja ei tarvita.

Mars -korttelin päiväkodin kokonaiskustannusarvio on 9 944 000 euroa. Alustavan arvion mukaan hankkeen aikaisin valmistumisajankohta voisi olla vuonna 2023. Aikataulu vahvistuu kaupungin talousarviokäsittelyn yhteydessä.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Servikal Oy

Servikal Oy

Mittalaitteiden kalibrointi ja huolto

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.06.2019


06-08-liite/2019



Kesäliite
to 13.06.2019


Seuraa meitä somessa