Julkaistu 04.02.2019 0          

Töitä ja tekijöitä Tuu messiin -tapahtumassa lauantaina

Tuu#Messiin -rekrytointitapahtuma kokoaa jälleen Vakka-Suomen alueen avoimia työpaikkoja ja sujuvan arjen palveluita saman katon alle tulevana lauantaina Uudenkaupungin Novidaan. Tapahtuman pääpaino on seudun monipuolisessa työpaikkatarjonnassa. Ukipoliksen Raimo Rantasen mukaan yritykset ovatkin ottaneet tapahtuman hyvin omakseen.

- Mukaan on ilmoittautunut 35 näytteilleasettajaa useilta eri aloilta, eli avoimia työpaikkoja ja kesätöitä on tarjolla runsaasti, Rantanen sanoo.

Tapahtumassa esillä on niin eri teollisuuden alojen, hoiva-alan, palvelualan kuin julkisen puolenkin työpaikkoja. Tapahtuma on hyvä näyteikkuna työnhakijalle esittäytyä työnantajalle kasvokkain heti hakuprosessin alussa. Maksuton tapahtuma tarjoaa vaihtoehtoja niin paikallisille työpaikanvaihtajille kuin seudulle muuttoa suunnittelevillekin.

- Jos esimerkiksi pariskunnasta toinen käy muualta Vakka-Suomen alueella töissä, messuilta voi löytyä työpaikka myös puolisolle. Ja samalla pääsee kätevästi tutustumaan seudun muuhun arkeen ja mahdollisuuksiin, Rantanen vinkkaa.

Aiempien vuosien tapaan TE-palvelut järjestää maksuttomia bussikuljetuksia kiinnostuneille useilta eri paikkakunnilta. Helsingin suunnalta saapuva linja-auto onkin varattu jo lähes täyteen, Satakunnasta sekä Turun ja Hämeenlinnan suunnalta tuleviin busseihin on vielä tilaa.

Tuu#Messiin -messuille on tervetullut koko perhe. Nuorille tapahtuma tarjoaa katsauksen alueen avoimiin kesätyöpaikkoihin, lapsille omaa ohjelmaa järjestää Nukketeatteri Piironginlaatikko.

- Paikalla on myös lapsiparkki, jossa mukana ovat Novidan sosiaali- ja terveysalan opiskelijat, Rantanen kertoo.

Tuu#Messiin -rekrytointitapahtuma järjestetään Novidan tiloissa tulevana lauantaina 9.2. klo 10-14.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

04/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 11.04.2019


Seuraa meitä somessa