Julkaistu 24.04.2019 0          
KOP-Kolmion 3 000 neliön uudistus valmistumassa

Turun keskustan toimitiloista jatkuva kysyntä

Remontin yhteydessä KOP-Kolmion katolle asennettiin myös aurinkopaneelit.

Turun keskustan tunnetun maamerkin KOP-Kolmion neljää kerrosta koskeva remontti valmistuu toukokuun alussa, ja uudet vuokralaiset muuttavat taloon. Tilojen uudistaminen kuitenkin jatkuu vielä, sillä kiinteistöön muuttaa ensi vuonna muun muassa Turun kaupungin ja Kelan uusi palvelupiste. Se voi tuoda jopa 2 000 päivittäistä lisäkäyttäjää taloon. Turun keskustan keskeneräisyys ei ole vähentänyt toimitiloista kiinnostuneiden määrää.

– Oikeastaan päinvastoin, kaikkien meneillään olevien uudistusten takia keskusta kiinnostaa taas toimitilojen osalta, ja se näkyy vahvasti myös meillä, sanoo Kiinteistö Oy KOP-Kolmion toimitusjohtaja Samuli Hiekka.

Hiekan mukaan on tärkeää, että Turun keskustassa remontoidaan mahdollisimman monta kohdetta samanaikaisesti.

– Kauppatorin ja sitä ympäröivien kiinteistöjen ja kauppakeskusten samanaikaisella remontilla lyhennetään käyttäjille aiheutuvaa haitta-aikaa ja saadaan takaisin Turun keskustan vetovoima perinteisenä kauppa- ja asiointipaikkana. On hienoa nähdä, miten keskusta-alue vihdoin kehittyy.

Kiinnostus Turun keskustaa kohtaan lisääntynyt

Huhti-toukokuun aikana valmistuvat KOP-Kolmion noin 3 000 neliön remontit 2.–5. kerroksissa, ja taloon muuttavat muun muassa Turun Osuuskauppa sekä Visma Financial Solutions Oy. Uusittuihin tiloihin laajentavat toimintaansa myös useat nykyiset vuokralaiset. Kiinteistössä työskentelevien määrä jopa tuplaantuu.

– On selvästi näkyvissä, että kiinnostus keskustan toimitiloja kohtaan on paljon suurempaa kuin vielä muutama vuosi sitten. Keskustan palvelut kiinnostavat niin asukkaita kuin työntekijöitä: tänne on helppo tulla kaikilla kulkuvälineillä, tarjolla on laaja lounaspaikkavalikoima ja runsaasti muita palveluita, Samuli Hiekka korostaa.

Uusia päivittäiskävijöitä jopa 2 000

KOP-Kolmion remontit jatkuvat vielä noin parin tuhannen neliön osalta, joista suurimman osan käyttöönsä ottaa Turun kaupungin ja Kelan yhteinen palvelupiste keväällä 2020.

– Palvelupiste tulee KOP-Kolmion katutasoon. Kaupungin ja Kelan arvion mukaan päivittäisiä käyttäjiä tulee jopa 1 200–2 000, riippuen vuodenajasta. KOP-Kolmion kauppakäytävä on mitoitettu jo valmiiksi huomattavalle asiakasmäärälle, joten kävijämäärän runsaasta kasvusta ei tule ongelmia, Hiekka sanoo.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

BLOGIT

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Ota yhteyttä ajoissa

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Kasvavia yrityksiä, onnellisia yrityskummeja

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.06.2019


06-08-liite/2019



Kesäliite
to 13.06.2019


Seuraa meitä somessa