Julkaistu 15.05.2019 0          

Kevään värikkäin ilmaistapahtuma Etnofest soi ja tanssii jälleen Varissuolla

Pääesiintyjänä lavalle nousee itseoikeutetusti Varissuo-musikaalinkin kirjoittajana toiminut räppäri Paleface. Kuva: Taito Kawata.

Tulevana lauantaina Varissuon Pelttarin kentälle levittäytyy suosittu monikulttuurinen ilmaistapahtuma Etnofest. Tapahtumassa kuullaan tanssittavia lattari- ja reggaetonrytmejä Kachao Manilta ja pääesiintyjänä lavalle nousee itseoikeutetusti Varissuo-musikaalinkin kirjoittajana toiminut räppäri Paleface.

Varissuon ilmainen festarihelmi Etnofest järjestetään jo kuudetta kertaa tulevana lauantaina 18.5. kello 15–19. Luvassa on jälleen paljon monikulttuurista ohjelmaa, musiikkia, tanssia, työpajoja ja ravintolapäivän myötä myös makoisia herkkuja useista eri maista kuten vaikkapa Ukrainasta, Nepalista ja Nigeriasta.

– Pääesiintyjäksi on tänä vuonna saatu huikea räppäri Paleface, joka valikoitui pitkälti myös sen vuoksi, että hän oli toinen tekstinkirjoittaja suositussa Varissuo-musikaalissa, tapahtuman koordinaattori, Turun nuorisopalveluiden kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan ohjaaja Marika Gustafsson kertoo.

Palefacen ja turkulaistuneen kuubalaismuusikon Kachaomanin lisäksi musiikkia kuullaan pietarilaiselta Karelia-bändiltä. Varman kesätunnelman tuovat showllaan myös upeat Samba Cariocan tanssijat ja muusikot.

Etnofest on kasvanut merkittävästi vuosien varrella. Siitä on tullut alueellisesti tärkeä tapahtuma, jonne tullaan kauempaankin.

– Varissuo on ylpeästi Suomen monikulttuurisin alue. Etnofest rakentaa siltoja ihmisten, kulttuurien ja eri väestöryhmien välillä yhdessä tekemisen ja kokemisen kautta, sanoo Gustafsson.

Musiikin ja herkkujen lisäksi vaikka mitä muuta

Kirjasto järjestää Minimielenosoitus paremman Turun puolesta -työpajan, jossa voi kertoa, millaisessa Turussa haluaisi tulevaisuudessa asua. Työpajassa taiteillaan iskulauseita paremman maailman ja paremman Turun puolesta, ja pajaan voivat osallistua myös perheen pienimmät. Työpajatekemisen lisäksi pisteellä voi vaikka runoilla Blackout-poetryn hengessä – siinä uutta runoa nousee esiin toisen tekstin sanoista.

Tyttöjen talo tuo Etnofestiin tällä kertaa korttityöpajan ja nuorten pitämän munkkikahvilan, josta voi ostaa munkkeja ja mehua.

– Lisäksi paikalla on nuorisopalveluiden Nuokkaribiili hauskoine sumopukuineen ja jättinyrkkeilyhanskoineen ja Yhdessä-yhdistyksen teltta, jossa voi pelata mielen hyvinvointiin liittyviä pelejä. Katariinan seurakunta tuo paikalle pomppulinnan, hengailualueen ja helmikoruaskartelua, nuorisotilan ohjaaja Amina Marouf kertoo.

Namikalta on koripalloa, Varsinais-Suomen MLL:ltä korupaja ja alueella on myös muun muassa ghanalaisten tuotteiden myyntiä, glitterkasvomaalausta ja jättisaippuakuplia, joten paljon kiinnostavaa on kaikenikäisille.

– Varissuon kaltaisista kansainvälisistä lähiöistä nousee uudenlaista kaupunkikulttuuria. On hienoa olla mukana nostamassa lähiön profiilia ja näyttää, että Varissuo on paikka, jossa yhteisöllisyys, luovuus ja kulttuuri kukoistavat, Terhi Toppala Yhdessä-yhdistyksestä sanoo.

Etnofest tulevana lauantaina 18.5. kello 15–19 Varissuon Pelttarin kentällä, Pelttarinkatu 6, 20610 Turku.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Tammirauman Hunajatila

Tammirauman Hunajatila

Hunajanmyynti, Mehiläistenhoito

BLOGIT

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Ota yhteyttä ajoissa

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Kasvavia yrityksiä, onnellisia yrityskummeja

Yrityskummit Varsinais-Suomi

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.06.2019


06-08-liite/2019



Kesäliite
to 13.06.2019


Seuraa meitä somessa