Julkaistu 03.06.2019 0          
OMISTAJANVAIHDOSPALVELU

Miten valmistaudun omistajanvaihdokseen?

Kuten monessa muussakin asiassa, myös yrityksen omistajanvaihdoksessa riittävän ajoissa aloitettu valmistautuminen varmistaa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Tässä muutamia vinkkejä valmistautumisen tueksi

Tee päätös

Kun olet tehnyt luopumispäätöksen, etene asiassa määrätietoisesti eteenpäin kohti toimenpiteitä. Oma huomio ja voimavarat siirtyvät usein ihan huomaamatta yrityksen kehittämisestä muihin haasteisiin, mikä ei ole yrityksen myymisen kannalta hyvä asia. Aloita valmistautuminen ajoissa, 1-3 vuotta ennen suunniteltua luopumista. Varaa myös riittävästi aikaa prosessin läpiviemiselle. Ulkopuoliselle myytäessä omistajanvaihdos kestää keskimäärin 10 kuukautta. Perheen sisällä tapahtuvan sukupolvenvaihdoksen aikajänne on yleensä huomattavasti pidempi. Sukupolvenvaihdokseen valmistautuminen olisikin hyvä aloittaa laatimalla omistajastrategia yhdessä jatkajien kanssa viimeistään muutama vuosi ennen suunniteltua vaihdosta.

Kehitä ja jatka yritystoimintaa normaalisti, vaikka olisit jo aloittanut omistajanvaihdokseen valmistautumisen

Vaikka luopumispäätös olisi jo tehty ja luopumisajankohdalle asetettu tavoitepäivä, on silti tärkeää kehittää ja jatkaa yritystoimintaa, kuten ennenkin. Kannattava yritystoiminta, jolla on hyvät tulevaisuudennäkymät on arvokkaampi kuin yritys, jonka toiminta junnaa paikallaan tai hiipuu. Tässä yhteydessä on hyvä myös pohtia sitä, kuka yritystä myy. Myyntityö vaatii aina ponnisteluja ja aikaa. Myyntiprosessin siirtäminen yritysvälittäjälle mahdollistaa yrittäjälle täysipainoisen keskittymisen yritystoiminnan pyörittämiseen, mikä taas varmistaa sen, että myyntikohde pysyy myyntikunnossa.

Ostaja ostaa tulevaisuutta

Yritysmyyntiin valmistauduttaessa on myyjän tärkeää pohtia asiaa ostajan näkökulmasta. Mikä omassa yrityksessä on arvokasta, mikä on liiketoiminnan ydin ja mistä olisit itse valmis maksamaan ja kuinka paljon? Mieti ideoita ja suunnitelmia, joiden avulla liiketoimintaa voi kehittää eteenpäin. Näillä ei välttämättä ole suoraa vaikutusta yrityksen arvoon, mutta ne saattavat lopulta vaikuttaa ostajan ostopäätökseen myönteisesti. Muista aina, että ostaja ostaa tulevaisuutta.

Hoida perusasiat kuntoon

On tärkeää, että myyntikohde on sekä ulkoa että sisältä siistissä kunnossa. On luonnollisesti tärkeää, että luvut vastaavat todellisuutta. Jos yrityksessä harjoitetaan monenlaista toimintaa, tai toimipisteitä on useampia, on tärkeää seurata lukuja myös kustannuspaikkatasolla. Siivoa myös tase liiketoimintaan kuulumattomista eristä. Numeroiden ohella on tärkeää pitää huolta myös nurkista ja papereista. Pidä paikat siistinä, myyntivarasto houkuttelevana ja sopivan kokoisena sekä sopimukset niin työntekijöiden, asiakkaiden kuin yhteistyökumppanien kanssa ajan tasalla. Yleisohjeena taustalla voi pitää ajatuksen: mitä selkeämpää sen arvokkaampaa.

Ota ulkopuolinen asiantuntija tueksi

Ota hyvissä ajoin prosessin tueksi omistajanvaihdoksiin perehtynyt ammattilainen. Näin varmistat, että prosessi etenee, yrityksesi arvo on kohdillaan ja omistajanvaihdokseen liittyvät sopimukset ovat sitovia. Osaavan asiantuntijan löydät Varsinais-Suomen omistajanvaihdospalvelun kautta.

Lassi Rosala
omistajanvaihdoskoordinaattori, Varsinais-Suomen Yrittäjät

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-08/2019



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.06.2019


06-08-liite/2019



Kesäliite
to 13.06.2019


Seuraa meitä somessa